Kolumni: Verkkokauppa tulee kotiin

Soprano eSearch-tutkimusyksikkö selvitti marraskuussa suomalaisten yrittäjien halukkuutta perustaa verkkokauppa. Selvityksen mukaan lähes joka neljännes yrittäjä aikoo perustaa verkkokaupan ensi vuonna.
Näin tehdään, jos sen perustaminen on edullista ja helppoa.

Verkkokaupan perustaminen kiinnostaa, koska se on nykyaikaista sekä kätevää ja se antaa suuremman markkina-alueen Suomessa, henkilökulut ovat pienemmät ja sen kautta kannattavuuden arvellaan olevan paremman. Lisäksi verkkokauppa mahdollistaa vientikaupan.

Verkkokaupalla on epäilemättä edessään menestyksellinen tulevaisuus. Kysymys ei ole pelkästään yrittäjien innokkuudesta, vaan myös kuluttajien halusta.

Sopranon selvityksen mukaan suomalaiset ostavat verkosta jo noin 3,8 miljardilla eurolla. Suurimman osan tästä kakusta ottavat ulkomaiset verkkokaupat. Mahdollisuudet kasvattaa kotimaisten yritysten osuutta ovat todella mittavat.

Verkkokaupan tulevaisuuden puolesta puhuu muun muassa kuluttajien siirtyminen pankkiasioinnissa nettiin. Alun epäröinnistä huolimatta suurin osa suomalaisista maksaa laskunsa kotoa, eikä jonota enää pankkien tiskeillä. Suuri ansio nettipankin suosion lisääntymiseen on ollut pankkien keppi- ja porkkanalinjalla.

Samaa keinoa voivat käyttää myös verkkokaupat. Saman tuotteen hinta netissä voisi olla ainakin vähän edullisempi netistä ostettaessa kuin perinteisessä kaupankäynnissä.

Nettikaupassahan ei tarvita esimerkiksi suuria kauppakiinteistöjä. Kuluttajia kannattaa houkutella antamalla heille osa säästyvistä kustannuksista.

Verkkokaupassa menestyminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Asiakkaat suhtautuvat ainakin aluksi epäillen verkkomaksamiseen liittyvien turvallisuuskysymysten lisäksi myös tuotteiden laatuun ja logistiikkaan.

Parhaiten verkkokaupassa menestyvätkin todennäköisesti paikkansa jo vakiinnuttaneet perinteiset kaupat. Verkko on heille uusi ja moderni kaupankäyntimuoto perinteisen kaupankäynnin rinnalla.

Perinteiset kaupat eivät ainakaan vielä näytä pitävän verkkokauppaa kovin suurena uhkana. Kauppakeskuksia rakennetaan eri puolille Suomea ennenäkemättömällä vauhdilla. Asiakkaiden uskotaan myös tulevaisuudessa kansoittavan kaupunkien laitamille nousevia kauppakeskuksia.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua monestakin syystä. Kehäteiden varsille ei pääse muuten kuin omalla autolla. Polttoaineiden kallistuminen ja yleisen ympäristötietoisuuden lisääntyminen voivat aiheuttaa yllätyksiä.

Verkkokaupan puolesta puhuu myös ajaton asiointi, verkkokauppa on aina auki. Posti tai joku muu logistiikkayritys tuo ostokset suoraan kotiin.

Lehdentekijänä on helppo uskoa verkkokaupan tulevaisuuteen. Lähes jokaisella lehdellä on jo verkkoversio ja rohkeimmat hylkäävät perinteisen printtilehden ja siirtyvät kokonaan verkkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää