Yrittäjä

Valikko

Yrittäjä

Hanna Sarén konkurssiin, uusi yritys jo perustettu

Muotisuunnittelija Hanna Sarénin yritys Ultimate Design on hakeutunut konkurssiin. Se ei jätä Hanna Sarénia toimettomaksi. Uusi yritys on jo pystyssä, ja liike jatkaa toimintaansa Helsingissä.


Muotisuunnittelija Hanna Sarénin yritys Ultimate Design on hakeutunut konkurssiin. Helsingin Sanomien mukaan yritys kaatui lainoihinsa ja maksusitoumuksiinsa. Kyseessä ei kuitenkaan ole suuret summat, koska yhtiön liikevaihtokaan ei ole 200 000 euroa suurempi. 

Sarén nousi 2000-luvulla yhdeksi Suomen näkyvimmäksi muotisuunnittelijaksi. Hänen tuotantonsa meni lähes kokonaan vientiin. Japani oli pitkään Sarénin päämarkkina-alue. Sarénin työt suunnittelijana eivät kaadu konkurssiin. Iltasanomissa Ultimate Designin toimitusjohtaja Jussi Tiilikka kertoo, että Sarénilta tulee normaalisti kevätmallisto.

Sarénin taidoilla ja näkemyksillä on ollut kysyntää. Viime aikoina hän on näkynyt muiden merkkien suunnittelijana. Hän on vastannut pääsuunnittelijana Ritva-Liisa Pohjalaisen Ril's-merkistä. Sarén on myös tehnyt Seppälälle kaksi mallistoa. 

Sarén ja hänen kumppaninsa, Jussi Tiilikka, ovat jo perustaneet uuden yrityksen. Yritys jatkaa samoissa tiloissa Helsingissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää