Iiro Viinanen ruoskii pörssin ja alhaisen pääomaveron

Lama-ajan legendaarinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) lakkauttaisi pörssin turhana. Hän pitää pääomatulojen alennettua verokantaa epäoikeudenmukaisena ja vaatii rikkaita mukaan yhteisiin talkoisiin.


Yli kymmenen vuotta eläkkeellä ollut Iiro Viinanen lyö lukijat ällikällä tällä viikolla myyntiin tulleessa kirjassa Vasen oikea, oikea vasen (Minerva). Kirja perustuu hänen ja vasemmistoliittolaisen ex-kansanedustajan ja ex-mepin Esko Seppäsen kirjeenvaihtoon.

Viinasen mukaan nykykapitalismi tarvitsee suitsia, vaikka se vihaa niitä.

– Rahalla täytyy saada tehdä mitä vain, tai ainakin melkein. Se on kova asenne muita kohtaan. Kapitalistilta tuntuu liian usein unohtuvan, että hänen tuottokonettaan pyörittää elävä ja tunteva kanssaihminen, Viinanen hämmästelee.

Hänen mukaansa kova asenne elävässä elämässä näkyy muun muassa yt-neuvotteluina ja vastakkainasetteluna koko yhteiskunnassa.

Tällaista hän ei hyväksy ja eniten Viinasta harmittaa se, että kaikilla ei ole halua osallistua edes verojen muodossa yhteisten menojemme kustantamiseen.

– Koko ajan valitetaan veroista ja keksitään sen seitsemän konstia niiden välttämiseksi. Suomalaisen järjestelmän järjettömyyksiä on myöntää veronkevennyksiä lähes kaikkeen mahdolliseen. Tukiaisia tarjotaan niin elinkeinoelämälle kuin yksityisille.

Tuet valuvat Viinasen mukaan hintoihin ja siten vääriin käsiin. Vaikka varojen kartuttamista on hänen mukaansa erilaisin eduin edistetty, pääomaa siirtyy jatkuvasti rajojemme ulkopuolelle Suomea hyödyttämättä.

”Ministerin
sietäisi hävetä”


Viinasen valtiovarainministerikaudella osinkotulojen verotusta lievennettiin, kun samalla poistettiin eräitä verovähennyksiä.

– Ihmettelin silloin tykönäni sitä suurta tyytyväisyyttä, jolla verokannan uudistus otettiin vastaan. Omien yrittäjäkokemusteni perusteella en olisi kuuna päivänä vaihtanut näennäisesti korkeampaa verokantaa uuteen alhaiseen. Olin tottunut maksamaan vain noin 10 prosenttia veroja tuloksesta aliarvostussäännösten vuoksi. Kaiken kaikkiaan uudistus sisälsi monia tervehdyttäviä piirteitä, jotka kampesivat Suomea ylös laman syövereistä.

Nyt tilanne on Viinasen mukaan toinen. Niinpä myös hänen asenteensa on toinen. Hänestä ei ole tarkoituksenmukaista, että tuhannesta suurituloisimmasta kaksi kolmannesta nauttii alle 30 prosentin verokannasta.

– Kun keskimääräinen tuloveroprosentti on suunnilleen 37 ja vähänkin parempituloisten pidätysprosentti lähentelee 50:tä, ei ole missään määrin hyväksyttävää, että tulot nostetaan alhaisella pääomatulon veroprosentilla aina kun se on mahdollista.

Erityisen raa’asti Viinanen ruoskii yrittäjien saamaa osinkotulojen 90 000 euron verovapautta.

– En tiedä, kenen ministerin aikana tästä etuoikeudesta on päätetty, mutta voin vain todeta, että hyvin lobattu, kerrassaan mestarisuoritus, jota asianosaisen ministerin sietäisi hävetä. Joku lehmänkauppa tässä on täytynyt olla kyseessä. Tällaisiin suorituksiin pystyvät yleensä vain kepulaiset hoidellessaan etuja viljelijäväestölle tai ohjatessaan rahaa mitä ihmeellisempiin aluepoliittisiin tarkoituksiin.

Ja siis näin kirjoittaa ihminen, jonka avainkokemuksiin kuuluu yrittäjäksi ryhtyminen 27-vuotiaana, kesken opiskelujen. Yrittäjänä hän kuitenkin oppi omien sanojensa mukaan ymmärtämään, mistä ihmisten toimeentulo ja yhteinen varallisuus syntyvät.

Se ministeri 2003–2005 oli Antti Kalliomäki (sd.) sittemmin Perheyritysten liittoon siirtyneen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) pääministerikaudella.

”Mihin yritys
tarvitsee pörssiä?”


Viinanen ihmettelee myös pörssiyhtiöiden vimmaa maksaa osinkoina yli puolet tuloksesta sen sijaan, että pääomia kartutettaisiin tulevia investointeja varten.

– Panee epäilemään, että pörssiyhtiöiden johdolla on intressi kartuttaa omia bonuksia kursseja vahvistamalla.

Pörssi ja kvartaalikapitalismi saavat muutenkin päälleen Viinasen vihat. Hänen kysyy moneen otteeseen, mihin pörssiä tarvitaan, eikä hän saa siihen mielestään mitään vastausta.

– Lähes kaikki esittävät aluksi, että pääoman hankkimiseksi, mutta myöntävät, ettei sillä nykyaikana ole kovinkaan suurta merkitystä.

– Jotkut pitävät pörssiin listautumista tärkeänä maineen kannalta ja sitten ei juuri muita perusteluja tulekaan.

– Joku saattaa mainita pk-yritysten listautumisen yhteydessä rahastamisen tai hinnan määrittelyn.

Hän muistuttaa, että yrityksiä ostetaan ja myydään jatkuvasti ilman pörssiarvoa. Jos suomalaiset yritykset eivät yhtenä päivänä enää listautuisikaan mihinkään pörssiin, siitä ei olisi Viinasen mukaan niille mitään haittaa.

– Yritystoiminnan ympärille pesiytyneet erilaiset toimijat joutuisivat ahtaalle: sadat meklarit ja sijoitusammattilaiset olisivat vaikeuksissa.

Näitä hän kutsuu muun muassa analyytikkopojiksi. Keltanokkapoikien hän arvioi köykäisin perustein ensin keksivän tulosodotuksia ja sitten kertovan, etteivät ne täyttyneetkään.

– Mikä estää meitä suomalaisia irtautumasta tuosta pörssipelurien keksimästä järjestelmästä? Aletaan julkaista vain puolivuotiskatsauksia. Ei siihen maailma kaatuisi, vaikka arvostelu aluksi saattaisi olla melkoista. Olen aika varma, että saisimme pian seuraa muista maista.

Sama vanha
Iiro Viinanen


– Uskon, että yllätän näkemyksilläni monta lukijaa, jotka epäilevät minulle tapahtuneen ties mitä. Saavat ihmetellä vapaasti. Ei häiritse vähäänkään. Ainakaan paikalleen jämähtämisestä ei voi syyttää, korkeintaan liiasta joustosta, miellytti se heitä tai ei, Viinanen pohtii.

Viinanen toimi kokoomuksen kansanedustajana 1983–96 ja valtiovarainministerinä 1991–96 sekä Pohjolan pääjohtajana 1996–2001.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    7. 7

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    8. 8

      Tutkija: Joka neljäs työtön tosiasiassa työkyvytön tai tuen tarpeessa

    9. 9

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää