Aira Samulin kertoo IS:lle, millainen tanssija on hänen entinen oppilaansa Jani Toivola.
Legendaarinen tanssinopettaja Aira Samulin juhlisti tänään Nanson 90-vuotisjuhlia upeassa mustassa mekossa ja pallokuvioisissa sukkahousuissa. Aina nuorekas Aira viihtyy iltamenoissa, ja hän istuu usein myös sunnuntaisin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman katsomossa.
Hän on seurannut suurella mielenkiinnolla etenkin entisen oppilaansa Jani Toivolan tanssimenestystä. Jani oli Airan opissa nuorena poikana. Hän lopetti tanssiharrastuksen 13-vuotiaana.
- Hän oli innostunut ja lahjakas oppilas. Tanssi on hänellä verenkierrossa ja sydämessä, ja juuri se tehoaa myös tanssiohjelman katsojiin.
Airan mielestä Jani on kokonaisvaltaisesti läsnä jokaisessa tanssissa ja se tekee Janista niin taitavan tanssijan.
- Se on kuin musikaali, kun Jani tanssii. Siihen liittyy oikeanlainen katse ja se, miten Jani kokee rytmin ja liikkeen. Liike tulee sisältä, ei ulkoa opeteltuna, Aira selventää.
- Jani on alusta asti ollut voittajasuosikkini.
Aira toivoo, että Jani selviää finaaliin. Hän ei kuitenkaan osaa veikata, kuka tanssisi Janin seurana finaalissa.
Aira itse on tykästynyt Viivi Pumpasen tanssiasentoon, mutta suurin osa hänen tuttavistaan liputtaa Jarppi Leppälän puolesta.
- Minulla oli 62 hengen ryhmä kylässä Hyrsylänmutkassa lauantaina, ja kun kysyin heiltä, kuka voittaa, niin moni huusi, että Jarppi, Aira naurahtaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
1.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 08:40
2.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
3.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
4.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
5.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
6.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
7.
-
Hans Välimäki Radio Rockille: Kolmas Michelin-tähti olisi lopettanut Chez Dominiquen 09:45
8.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
9.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
10.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
11.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
12.
-
IS paikalla Tukholman mellakkayössä: Molotovin cocktail lensi - rekka roihuisi 06:40
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
15.
-
Horoskooppi 23.5.2013 06:00
16.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
17.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
18.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
19.
-
Duodecim: Dramaattinen pudotus lasten tapaturmakuolemissa Suomessa 08:42
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
4.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
5.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
6.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
7.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
8.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
9.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
10.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
11.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
12.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
13.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
14.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Tanssii tähtien kanssa -kisan upea huipennus – katso kuvat!
Ristomatti Ratia yllätti tanssituomarit kauden loputtua - katso kuva!
Antonio TTK:n jatkobileistä: "Kukaan ei juonut liikaa - ehkä"
Tanssii tähtien kanssa: Näin alkoi juhlinta takahuoneessa
Juontaja-Ella häkeltyi - Antonio tarrasi kiinni!
Krisse Salminen on TTK-voittaja
Ahti-Hallbergin finaaliasu paljasti naiselliset muodot
Seksipommi-Krisse sai ensimmäisestä tanssistaan täydet pisteet
TTK-finaalin eroottinen ensitanssi
Tarja Halonen oli tanssiyleisössä seuraamassa TTK-finaalia
Viestit eivät menneet perille - Uusiutuuko viime vuoden TTK-finaalin äänestyssotku?
Näytönpaikka: Heistä toinen voittaa TTK-finaalin
Murskakritiikkiä ja rohkeita asuja - Tätä TTK-kaudella on nähty
TTK-finaalista tulossa tiukka taisto - IS:n lukijat äänestivät voittajasuosikin
Kumpi voittaa - Krisse vai Antonio?
Krisse ehti jo hyvästellä tiimin
Yllätyspari tippui - Tuomarit ylistivät
Tanssi oli elämän ylistystä - Täydet pisteet!
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan
Horoskooppi 23.5.2013
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat!
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa"
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin
Näin alkoi M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen taival - jo 36 vuotta tiiminä ilman riitaa




