Viivi Pumpasen matka tanssikisassa oli tyssätä jo alkuunsa. Nyt hän tanssii semifinaalissa.
- Itseluottamukseni karisi, kun olin niin paljon esillä ja jouduin koko ajan todistelemaan ja näyttämään muille, millainen ihminen olen. Ja samaan aikaan oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä, Viivi sanoo.Jatkuva pudotusuhan alle joutuminen tanssikisassa lisäsi entisestään Viivin epävarmuutta.
- Olin jo luovuttanut mielessäni.
Lopulta tanssipari Matti Puro alkoi tsempata Viiviä ihan tosissaan, ja Viivi sai vähitellen itseluottamuksensa ja varmuutensa takaisin.
- Matti on opettanut minulle, ettei minun tarvitse jännittää kelpaanko muille ihmisille. Ja nyt uskallan astua alueelle, joka ei ole ennestään tuttu, Viivi kertoo.
Työ on tuottanut tulosta, ja Viivi on kaiken kokemansa jälkeen tanssiohjelman semifinaalissa.
- Tämä on ihan uskomatonta - etenkin, kun ajattelin jo ennen ohjelmaa, että tipun ensimmäisenä. Ja se epävarmuus näkyi koko ajan minussa, Viivi myöntää.
- Nyt olen vapautunut ja uskon itseeni. Olen ikuisesti kiitollinen Matille. Hän on antanut rohkeutta, tukea ja turvaa. Matti on opettanut tanssia, mutta myös itseni kanssa olemista.
Lue lisää viikonvaihteen Ilta-Sanomista.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Putous-yllätys Tanssii Tähtien Kanssa -tuomaristossa – Myös uusi juontaja julki
Aleksi Seppänen paljastaa: Tämä Putous-tähti olisi suosikkiparini
Tapaturma pakotti Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmasta tutun tanssijan lomalle
Jukka Tammen pohje tuhoutui tanssikisassa: ”En ole kävellyt kuukausiin kunnolla”
Jarpin ja Anskun suhdesupinat perättömiä




