Toissa vuoden kaksinpelimestaruus ei painanut tenniksen Ranskan avoimissa, kun Italian Francesca Schiavonen turnaus päättyi naisten kolmannella kierroksella.
Viime vuoden loppuottelijan pudotti jatkosta Yhdysvaltain Varvara Lepchenko 3-6, 6-3, 8-6.Maailmanlistan 63:s Lepchenko kukisti 14:nneksi sijoitetun Francesca Schiavonen jo toukokuussa Madridin massakentällä, joten suuryllätys lauantain tulos ei ollut.
Uzbekistanilaissyntyinen Lepchenko mursi Schiavonen syötön kolmannen erän 13. pelissä ja siirtyi 7-6-johtoon. Schiavonella oli tämän jälkeen vastustajan syötöllä neljä murtopalloa, mutta Lepchenko selvitti jokaisen ja ratkaisi runsaat kolme tuntia kestäneen ottelun onnistuneella iskulyönnillä.
Lepchenko on tämän vuoden turnauksessa toinen sijoittamaton amerikkalaispelaaja, joka ylsi naisten neljännelle kierrokselle. Perjantaina mallia näytti maannainen Sloane Stephens.
Schiavone voitti vuoden 2010 Ranskan avointen finaalissa Australian Samantha Stosurin ja hävisi vuosi sitten Kiinan Li Nalle.
Lepchenko kohtaa neljännellä kierroksella Tshekin Petra Kvitovan. Viime vuoden Wimbledon-voittaja Kvitova pudotti Venäjän Nina Bratshikovan 6-2, 4-6, 6-1, mutta ei häikäissyt pelillään.
Miesten kolmannella kierroksella Espanjan David Ferrer pääsi yllättävän helpolla Venäjän Mihail Juzhnia vastaan. Kuudenneksi sijoitettu Ferrer murskasi muissa maailmoissa olleen venäläisen 6-0, 6-2, 6-2. Juzhni oli voittanut pelaajien kuudesta aiemmasta kohtaamisesta neljä.
Juzhni pyysi yleisöltä anteeksi omalla tavallaan. Hän raapusti mailallaan kentän pintaan sanan "sorry", jolla pahoitteli kehnoa päiväänsä.
- Katsomossa oli paljon väkeä, enkä tänään tarjonnut heille hääviä nähtävää, Juzhni lisäsi.
Kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoimet, 7. päivä (sijoitettujen ja pohjoismaalaisten pelaajien ottelut):
Kaksinpelin 3. kierros:
Miehet: David Ferrer Espanja (6)-Mihail Juzhni Venäjä (27) 6-0, 6-2, 6-2, Nicolas Almagro Espanja (12)-Leonardo Mayer Argentiina 6-4, 6-1, 6-2, Janko Tipsarevic Serbia (8)-Julien Benneteau Ranska (29) 6-3, 7-5, 6-4.
Naiset: Petra Kvitova Tshekki (4)-Nina Bratshikova Venäjä 6-2, 4-6, 6-1, Varvara Lepchenko USA-Francesca Schiavone Italia (14) 3-6, 6-3, 8-6, Li Na Kiina (7)-Christina McHale USA 3-6, 6-2, 6-1.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
4.
-
Selänne myönsi MTV3:lle: "Ensimmäiset hetket, kun ei ollut hauskaa" 07:28
5.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
6.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
7.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
8.
-
HS-gallup: Suomen suurin puolue vaihtui - tässäkö syy? 06:58
9.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
10.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
11.
-
Ilmaista Suomi-musiikkia netissä - listalla 40 000 kappaletta! 07:34
12.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
13.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
14.
-
Horoskooppi 19.6.2013 06:00
15.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
16.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
17.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
18.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 18.6. 23:01
19.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
4.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
6.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
7.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
8.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
9.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 07:53
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
11.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
12.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
13.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
14.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
15.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
16.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
17.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
18.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
19.
-
17-vuotias katosi koulumatkalla liki vuosi sitten - poliisi pyytää apua 18.6. 15:31
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Räjäyttääkö tämä suomalaislaskija pankin Sotšin olympialaisissa?
Selänne myönsi MTV3:lle: "Ensimmäiset hetket, kun ei ollut hauskaa"
Poutiaisen kuntoutuminen Sotšin aikataulussa
Tässä lajissa miljoona on nykyään pieni raha - toisin oli 50 vuotta sitten!
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video
Marian Hossa pelannee neljännessä Stanley Cup -finaalissa
Newcastlen fanit raivoissaan - pomo kutsui luottopelaajaa "Kebabiksi"!
Lähde: Jamaikalaiselta olympiavoittajalta erikoinen selitys dopingkärylleen
Ruotsalaisnyrkkeilijän vakavasta loukkaantumisesta uutta tietoa
Ilveksen oletettu miljonääriostaja: "Soita mulle ensi kuussa"
Detroit-legenda jatkaa ainakin vuoteen 2017
Moskovan MM-kisojen yksi suurimmista ennakkosuosikeista loukkaantui
Veikkausliigajoukkueille sama pallo ensi kaudeksi - HJK poikkeus
Kääntääkö Lotus päivityksillä rajun tappiokierteen voitokseen?
Jarkko Niemiselle niukka tappio




