Williams koki historiallisen avaustappion Wimbledonissa

Julkaistu: 25.6.2012 19:12, päivitetty: 25.6.2012 22:47

Wimbledonin tennisturnauksen viisinkertainen mestari Venus Williams koki yllättävän äkkilähdön tämän vuoden turnauksessa.

Venäläinen Jelena Vesnina kukisti amerikkalaisen 6-1, 6-3.

Williams, 32, on pelannut Wimbledonissa vuodesta 1997 lähtien, eikä ole aiemmin pudonnut jatkosta ensimmäisellä kierroksella.

- En anna periksi vain siksi, että minulla on ollut vaikeuksia. Pelaan täällä myös ensi vuonna, Williams vakuutti.

Hän kärsii sairaudesta, joka aiheuttaa nivelkipuja ja väsymystä.

Vesnina kohtaa toisella kierroksella puolalaisen Agnieszka Radwanskan, joka on sijoitettu kisassa kolmanneksi.

Maailmanlistan ykkönen Maria Sharapova osoitti avausottelussaan, ettei lepää laakereillaan Ranskan avointen mestaruuden jälkeen. Hän pöllytti Australian Anastasia Rodionovaa 6-2, 6-3.

Djokovic selvitti avausottelun


Vahva syöttöpeli siivitti Novak Djokovicin helposti toiselle kierrokselle Wimbledonin tennisturnauksessa. Mestaruutta puolustava Djokovic kukisti Espanjan Juan Carlos Ferreron 6-3, 6-3, 6-1.

Djokovic piti yllä mestarien mainetta, sillä vain australialainen Lleyton Hewitt on pudonnut mestaruutta seuraavana vuonna avauskierroksella Wimbledonissa. Hewitt hävisi avauksensa vuonna 2003.

Ottelun alussa Djokovic vasta haki pelivirettään. Ferrero mursi hänen syöttönsä toisessa pelissä, mutta sen jälkeen serbi onnistui pelinavauksissaan erinomaisesti. Hän hävisi ykkössyötöllään vain yhdeksän pistettä ja syötti 13 läpisyöttöä.

Djokovic tavoittelee Etelä-Lontoossa kuudetta grand slam -titteliään. Viime vuoden Wimbledonista lähtien hän voitti kolme arvoturnausta peräkkäin, kunnes hävisi kesäkuun alussa Rafael Nadalille Ranskan avointen loppuottelussa.

Seitsemänteen Wimbledon-voittoonsa tähyävä Roger Federer avasi 79 minuuttia vieneellä ottelulla, jolla hän kuritti espanjalaista Albert Ramosia 6-1, 6-1, 6-1. Toisella kierroksella Federer kohtaa Italian Fabio Fogninin, jonka kanssa harjoitteli tämän ollessa vielä juniori.

- Harjoittelen välipäivinä usein juniorien kanssa. He ovat saatavilla ja innoissaan. Kaikki voittavat siinä tilanteessa, Federer kertoi ja iloitsi Fogninin kohtaamisesta.

Avauspäivän yllätyksiä olivat kuudenneksi sijoitetun Tshekin Tomas Berdychin ja 11:nneksi rankatun Yhdysvaltain John Isnerin häviöt. Latvian Ernests Gulbis hallitsi katkaisupelit ja voitti Berdychin kolmessa erässä  7-6 (7-5), 7-6 (7-4), 7-6 (7-4). Isner sai viisieräisessä ottelussa kyytiä kolumbialaiselta Alejandro Fallalta.


Sijoitettujen ja pohjoismaisten pelaajien otteluja:

Miesten kaksinpeli, 1. kierrosta: Novak Djokovic Serbia (1)-Juan Carlos Ferrero Espanja 6-3, 6-3, 6-1, Richard Gasquet Ranska (18)-Tobias Kamke Saksa 6-2, 6-2, 6-2, Julien Benneteau Ranska (29)-Gilles Müller Luxemburg 6-2, 7-5, 7-6 (7-4), Fernando Verdasco Espanja (17)-Yeu-Tzuoo Wang Taiwan 7-6 (7-3), 6-4, 7-5, Mihail Juzhni Venäjä (26)-Donald Young USA 4-6, 6-3, 6-2, 6-3, Gilles Simon Ranska (13)-Paul-Henri Mathieu Ranska 6-3, 5-4, luovutus, Janko Tipsarevic Serbia (8)-David Nalbandian Argentiina 6-4, 7-6 (7-4), 6-2, Radek Stepanek Tshekki (28)-Sergei Stahovski Ukraina 6-1, 1-0, luovutus, Roger Federer Sveitsi (3)-Albert Ramos Espanja 6-1, 6-1, 6-1, Viktor Troicki Serbia-Marcel Granollers Espanja (24) 7-5, 7-6 (7-5), 3-6, 2-6, 8-6, Florian Mayer Saksa (31)-Dmitri Tursunov Venäjä 7-6 (7-3), 6-2, 6-3, Ernests Gulbis Latvia-Tomas Berdych Tshekki (6) 7-6 (7-5), 7-6 (7-4), 7-6 (7-4), Alejandro Falla Kolumbia-John Isner USA (11) 6-4, 6-7 (7-9), 3-6, 7-6 (9-7), 7-5, Juan Monaco Argentiina (15)-Leonardo Mayer Argentiina 6-4, 7-6 (7-5), 7-6 (7-5).

Naisten kaksinpeli, 1. kierrosta: Sabine Lisicki Saksa (15)-Petra Martic Kroatia 6-4, 6-2, Agnieszka Radwanska Puola (3)-Magdaléna Rybarikova Slovakia 6-3, 6-3, Camila Giorgi Italia-Flavia Pennetta Italia (16) 6-4, 6-3, Li Na Kiina (11)-Ksenia Pervak Kazakstan 6-3, 6-1, Samantha Stosur Australia (5)-Carla Suarez Espanja 6-1, 6-3, Jelena Vesnina Venäjä-Venus Williams USA (viisinkertainen mestari) 6-1, 6-3, Maria Sharapova Venäjä (1)-Anastasia Rodionova Australia 6-2, 6-3, Stephanie Foretz Gacon Ranska-Monica Niculescu Romania (29) 6-4, 3-6, 6-3, Peng Shuai Kiina (30)-Sandra Zaniewska Puola 6-2, 6-7 (3-7), 6-3, Petra Cetkovska Tshekki (23)-Vania King USA 6-4, 6-2, Angelique Kerber Saksa (8)-Lucie Hradecka Tshekki 6-4, 6-1, Peng Shuai Kiina (30)-Sandra Zaniewska Puola 6-2, 6-7 (3-7), 6-3, Kim Clijsters Belgia-Jelena Jankovic Serbia (18) 6-2, 6-4, Nadia Petrova Venäjä (20)-Maria Elena Camerin Italia 6-0, 6-2.                      

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat