Nieminen lähellä jättiyllätystä Helsingissä

Julkaistu: 22.11.2010 21:05

Timo Niemisen jättiyllätys jäi syntymättä ATP-haastajakiertueen tennisturnauksessa Helsingissä.

Kaksi karsintaottelua voittanut, mutta ratkaisevan kolmannen hävinnyt ja niin sanottuna onnekkaana häviäjänä pääsarjaan päässyt Nieminen kohtasi maanantaina parempansa. Puolan Michal Przysiezny päihitti takeltelustaan huolimatta suomalaisen 3-6, 6-2, 6-4.

- Ikävää ettei voittoa tullut. Ei muuten mitään valittamista, Nieminen muotoili.

Puolalainen sinetöi ottelun nimiinsä kuvaavasti pehmeällä rystylyönnillä, joka putosi ratkaisevan pisteen tuoden Niemisen kenttään verkkonauhan kautta.

- Ikävää, että niitä tuli vielä kaksi viimeiseen geimiin. Ikävä päätös, kun pääsin 0-40:stä etuun asti, Nieminen kertasi ennakkosuosikin haastamista.

Przysiezny (ATP-76) voitti Helsingin turnauksen vuosi sitten, mutta oli suurissa vaikeuksissa nyt. Neljännen kerran kymmenvuotisen kilpailun kaksinpelisarjassa esiintynyt Nieminen (ATP-280) koki aikaisempien yritysten tavoin tappion heti vaikka ylsi ensimmäisen kerran turnauksessa erävoittoon.

- En ole montaa top-100 pelaajaa kohdannut, mutta edes rankingiltaan sadan nurkilla olevia en ole pystynyt näin haastamaan, Nieminen puntaroi. Kehitystä Kuluvalla kaudella Timo Nieminen ylsi kuusi kertaa futures-tason turnauksen loppuotteluun voittaen niistä kolme. 29-vuotiaan pelaajan mielestä hän on yhä kehittynyt vaikka uran parhaaseen rankingiin 254 on hiukan matkaa.

- Pelini on muuttunut tasaisemmaksi. Aiemmin minulla ei oikein ollut syöttöä ja kämmentä, mutta seuraavalle tasolle mennäkseni pitäisi pystyä vielä nostamaan pelin tasoa.

Niemisellä oli taistossa etsikkoaikansa syntynyttä isompaan johtoon. Ratkaisupaikoissa hän ei kuitenkaan pystynyt repimään eroa edukseen.

- Tärkeissä palloissa pitää vaan uskoa itseensä, eikä jäädä passiiviseksi. Siinä pelimiehet erottuvat.

Muutaman seurajoukkueen liigapelin jälkeen Niemisen kausi on paketissa.

- Lähden 26. joulukuuta Australiaan karsimaan kilpailuihin, muun muassa Brisbaneen. Sitten vuorossa on futures- ja challenger-tason kilpailuita, Nieminen kertoi.

Aihe:  tennis
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tennis: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä