Sade siirsi Jarkko Niemisen finaalin sunnuntaille

Julkaistu: 14.01.2012 10:08, päivitetty: 14.01.2012 12:39

Tennisässä Jarkko Niemisellä on oivat saumat napata uransa toinen ATP-turnausvoitto heti vuoden alkuun, mutta vasta huomenna, sillä ottelu on siirretty sunnuntaille sateen takia.

Ylen nettisivujen mukaan ottelun on määrä alkaa tulevana yönä Suomen aikaa kello 01.00.

Kenttähenkilökunta on kuivannut pelialustaa puhaltimilla ja pyyhkeillä jo pariin otteeseen ja ottelu oli jo valmis alkamaan, kun sade alkoi uudestaan. Järjestäjät päättivät lykätä ottelua, koska kello oli Australiassa jo lähellä iltakymmentä.

Sunnuntaina pelataan myös nelinpelin finaali. Nieminen on siinäkin mukana.

Nieminen ja kaksinpelin finaalivastus Julien Benneteau ovat molemmat 30-vuotiaita. Ennakkoon ajatellen ottelusta voi povata melko tasaista, mutta etulyönti taitaa sittenkin olla suomalaisella:

Kaksikko on kohdannut aiemmin neljästi, ja Nieminen on voittanut jokaisen ottelun.

ATP-listan sijalla 49 olevalla Benneteaulla on vyöllään kuusi ATP-finaalia, mutta hän ei ole voittanut niistä yhtään. Nieminen, ATP-77, on pelannut 11 finaalia ja voittanut yhden.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tennis: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä