Kivessyöpä on yleistynyt viime aikoina maailmalla. Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä Suomessa, vaikkakin muuten se on suhteellisen harvinainen.
Uusia kivessyöpätapauksia todetaan noin satakunta vuosittain ja sen osuus kaikista miesten pahanlaatuisista kasvaimista on puolen prosentin luokkaa. Syytä syövän kehittymiselle ei edelleenkään tiedetä.
Ympäristön hormonaalisten haitta-aineiden on todettu aiemmissa tutkimuksissa olevan mahdollisesti miesten lisääntymisterveyden ongelmien takana. Näin haitta-aineita löytyy muun muassa rasvaisista ruoista, maaleista, pehmentimistä, torjunta-aineista sekä teollisuuden oheistuotteena.
Suomalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset tutkijat ottivat selvittääkseen, onko näillä hormonaalisilla haitta-aineilla yhteys kivessyöpätapausten lisääntymiseen. He mittasivat 68 suomalaisesta ja tanskalaisesta äidinmaitonäytteestä 121 kemikaalin pitoisuuksia, joiden avulla verrattiin äitien altistumista ympäristön hormonaalisille haitta-aineille.
Tutkijat valitsivat Suomen ja Tanskan vertailumaiksi siitä syystä, että molemmat ovat samantapaisia Pohjoismaita, mutta Tanskassa kivessyöpäkehitys on ollut huomattavasti Suomea jyrkempi. Tanskassa viimeisen 25 vuoden aikana kivessyöpien määrät ovat lisääntyneet jopa 70 prosentilla.
Tutkijat totesivat yllätyksekseen, että tanskalaisten äidinmaitonäytteistä löydettiin suomalaisiin näytteisiin verrattuna huomattavasti enemmän ympäristön hormonaalisia haitta-aineita, kuten dioksiineja, pestisideja ja polykloorattuja bifenyylejä, jotka ovat varsin voimakkaita ja haitallisia myrkkyjä.
Tutkijoiden mukaan altistuminen näille hormonaalisille haitta-aineille selittääkin ainakin osittain maiden välisen eron kivessyöpätapauksissa ja tukee aiempia todisteita haitta-aineiden osallisuudesta ongelmaan. Tutkijat kuitenkin suosittelevat ehdottomasti tanskalaisia naisia jatkamaan rintaruokintaa tutkimuksen tuloksista huolimatta.
Tutkimus julkaistiin International Journal of Andrology -lehden tuoreimmassa numerossa.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
1.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
2.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
3.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
4.
-
Kaksoset löytyivät kuolleena - miten käy äidin? 06:47
5.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
6.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
7.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 90, joista 20 lasta 08:29
8.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
9.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
10.
-
Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären 08:01
11.
-
Silminnäkijä: "Se oli kuin Twister-elokuvasta" - hevosetkin hävisivät 08:09
12.
-
Täystuho: Katso ilmakuvaa Oklahomasta 07:41
13.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
14.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
15.
-
Nomination-hittikorun uusi mallisto: "Haluamme luoda jotain, mitä ei ole olemassa" 08:02
16.
-
Tukholman lähiössä yöllä kaaos: 100 ihmistä riehui, autot tulessa 06:10
17.
-
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan 07:17
18.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
19.
-
Horoskooppi 21.5.2013 06:00
20.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
1.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
11.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
12.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
13.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
14.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
15.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
16.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
17.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
18.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
19.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 20.5. 7:06
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Kysy Ekiltä: Onko e-pillereiden pitkäaikaisesta käytöstä haittaa?
HIV-tartunnan hoitoon tehokkaita lääkkeitä
"Älä ikinä anna kävellä ylitsesi" - 21 tärkeää elämänohjetta, jotka äidit haluavat lastensa oppivan
Katso ohjeet kolmen liikkeen räjähtävään voimatreeniin - lisäävät nopeutta
Osallistu IS:n Kesäheila-kirjoituskilpailuun - voita ihana runsas hemmottelupaketti!
Onko ehkäisysi kunnossa? Tarkasta tästä
Lisää seksiä! Näin kaivat miehestäsi esiin petipedon
"Nelikymppisellä selän takuuaika lakkaa" - 15 vinkkiä "ruodon" hyvinvointiin
Kysy seksistä: Aiheuttiko kovaotteinen gynekologi tutkimuksella viikon kivut?
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli!
Voiko nainen juoda kuin mies? 6 syytä, miksi ei kannata
Kysy seksistä: Naiseni ei halua ehkäisyvälineeksi kondomia
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen?
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton
Kysy Ekiltä: Voiko suuseksistä saada haavoja suuhun?
Kohu seksivalistuskirjasta jatkuu – kirkkoherra vastaa, onko itsetyydytys syntiä




