Tutkimus: Iän voi haistaa – nuoret löyhkäävät

Julkaistu: 2.6.2012 8:10

Ihmisen iän voi todeta myös haistamalla. Vanhusten on yleensä arveltu haisevan, mutta nuoret ne vasta haisevatkin.

Tutkijat testasivat, voiko eri-ikäisten ihmisten hajut erottaa toisistaan. Tutkimuksen osallistujien mielestä vanhuksilla on oma erityinen hajunsa, mutta se on neutraalimpi kuin nuorten haju, kertoo The Telegraph.

Vanhusten hajua ei pidetty kovin epämiellyttävänä tai voimakkaana.

Tutkijat arvelevat, että rauhaset ja ihon bakteerit vaikuttavat siihen, miltä ihminen haisee. Vanhemmiten niiden toiminta muuttuu.

Monissa kulttuureissa on yleinen käsitys, että ihmisen haju muuttuu vanhetessa. Japanilaisilla on jopa oma sanansa tälle hajulle.

Tutkijat halusivat testata, pitääkö hajukäsitys paikkaansa.  He pyysivät vapaaehtoisia ikäryhmistä  20-30, 45-55 ja 75-95 antamaan hajunäytteen. Kussakin ryhmässä oli 12-16 henkilöä.

Testihenkilöt nukkuivat viisi yötä t-paidoissa, joissa oli kainaloiden kohdalla pehmuste. Sitten pehmusteet pantiin lasipurkkeihin, joita toinen vapaaehtoisten ryhmä haisteli. Haistelijat olivat 20-30-vuotiaita.

Haistelijat pystyivät kertomaan melko helposti, mikä pehmuste oli ollut vanhuksen kainalossa. Hajua ei kuitenkaan pidetty yhtä pahana kuin nuorempien.

Tutkimusta johtaneen Johan Lundströmin mukaan ihmiset ja eläimet ovat todennäköisesti oppineet haistamaan toisistaan iän ja sairauden. Taidosta on hyötyä parinvalinnassa ja sairauksien välttämisessä.

Tutkimus tehtiin Monell Chemical Senses -keskuksessa Philadelphiassa, ja sen tuloksista kerrottiin Public Library of Science -julkaisussa.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!