Tämä sukupuolitauti on ottamassa voiton ihmiskunnasta

Julkaistu: 10.6.2012 7:56

Tippurista on tullut niin ärhäkkä tauti, että sen hoitokeinot ovat loppumassa.

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa lääkkeille vastustuskykyisen tippurin leviämisestä, kertoo Lääkärilehti.

Viime aikoina monet maat ovat raportoineet tautitapauksista, joihin antibiootitkaan eivät tehoa.

Antibiootille vastustuskykyisiä tippurikantoja on havaittu ainakin Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa, Ranskassa ja Australiassa. Jo aiemmin bakteeri on kehittänyt vastustuskyvyn muun muassa penisiliiniä vastaan.

Syynä bakteerin ärhäköitymiseen on antibioottinen liikakäyttö, huonolaatuiset antibiootit ja bakteerin mutatoituminen. WHO:n mukaan tilanne on huolestuttava, sillä uusia tippurin hoitoon tarkoitettuja antibiootteja ei ole kehitteillä.

Tarkkaa tietoa antibiooteille vastustuskykyisen tippurin leviämisestä ei ole, sillä monista maista ei ole saatavissa luotettavia tietoja.

Hoitamattomana tippuri aiheuttaa hedelmättömyyttä ja tulehduksia miehille ja naisille. Se myös lisää hiv-infektion tarttumisen riskiä sekä aiheuttaa keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä. Vastasyntynyt vauva voi saada tippuria sairastavalta äidiltään vakavan silmätulehduksen, joka voi johtaa sokeutumiseen.

Joka vuosi 106 miljoonaa ihmistä sairastuu tippuriin. Tippuri on yksi neljästä yleisimmästä sukupuolitaudista maailmassa. Muut kolme ovat kuppa, klamydia ja trikomoniaasi.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!