Nainen, oletko huolestunut? Aivosi käyvät ylikierroksilla

Julkaistu: 9.6.2012 6:13

Uuden tutkimuksen mukaan huolestuneiden naisten aivot tekevät ylitöitä jopa helpoissa tehtävissä, kertoo LiveScience.com.

Tulokset saattavat auttaa ahdistuneisuushäiriön tunnistamisessa ja hoidossa.

- Tulosten avulla voimme jopa ennustaa häiriön kehittymisen myöhemmässä vaiheessa, sanoo Jason Moser, Michigan State Universityn psykologi ja tutkimuksen kirjoittaja.

Naisilla on kaksi kertaa suurempi todennäköisyys saada ahdistuneisuushäiriö kuin miehillä.

Selvittäessään tähän syytä Moser ja hänen kollegansa mittasivat aivojen sähköistä toimintaa. Otoksessa heillä oli mukana 79 naista ja 70 miestä, jotka kaikki tekivät muutamia helppoja tehtäviä.

Vapaaehtoisia pyydettiin tunnistamaan keskimmäinen kirjain kirjainsarjasta. Helpoissa versioissa kaikki kirjaimet olivat samoja. Hieman vaikeammissa versioissa keskimmäinen kirjain erosi muista. Vastaajat kertoivat myös kyselylomakkeessa, paljonko he yleensä huolehtivat asioista.

Tutkimus paljasti, että ahdistuneilla naisilla oli aivoissa enemmän sähköistä toimintaa tehtävien aikana kuin rennoilla miehillä, joilla liikatoimintaa ei havaittu.

Helpoissa tehtävissä miesten ja naisten aivojen sähköinen toiminta oli yhtä aktiivista. Tehtävien vaikeutuessa naiset eivät enää pärjänneet, sillä huoli ja stressi olivat haittana.

- Ahdistuneiden naisten aivojen pitää tehdä kovemmin töitä tehtävien suorittamisessa, sillä erilaiset ajatukset ja huolet häiritsevät heitä, Moser sanoi.

Hänen mukaansa naisten aivot kokevat jopa ’burn outin’ eli palavat loppuun.

Tutkijat pyrkivät nyt selvittämään, onko naisten estrogeenihormoni syy aivojen yliaktiivisuuteen.

Lähde: livescience.com

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!