Nämä kaksi pientä muutosta korjaavat elintapasi

Julkaistu: 15.6.2012 10:03, päivitetty: 15.6.2012 13:05

Elintavat paranevat heti, kun nousee ylös sohvalta ja syö pari hedelmää.

Elämäntaparemontti - mikä tylsä sana! Se käy monen mielessä, mutta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Terveelliset elintavat voi saavuttaa vähemmälläkin ponnistelulla. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suuria muutoksia saa aikaan jo syömällä enemmän hedelmiä ja vähentämällä sohvalla löhöämistä, kertoo Duodecim.

Tulosten perusteella nämä kaksi muutosta heijastuvat positiivisesti muihinkin elintapoihin. Ne saavat muun muassa syömään vähemmän kovia rasvoja. Tällaisen yksinkertaistetun lähestymistavan avulla monet voisivatkin kyetä suuriin elintapamuutoksiin lyhyessä ajassa, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimuksessaan tutkijat halusivat selvittää, mikä elintapamuutosten yhdistelmä soisi suurimmat terveyshyödyt. Tätä varten he jakoivat kaksisataa vapaaehtoista neljään ryhmään, joissa keskityttiin joko lisäämään hedelmien ja vihannesten syöntiä ja liikuntaa, vähentämään kovien rasvojen syöntiä ja löhöilyä, vähentämään rasvoja ja lisäämään liikuntaa tai lisäämään hedelmien ja vihannesten syöntiä ja vähentämään löhöilyä. 

Kaikkien osallistujien kolesteroliarvot olivat koholla tutkimuksen alussa, minkä lisäksi he liikkuivat liian vähän, söivät harvoin vihanneksia tai hedelmiä ja viettivät paljon aikaa sohvalla television ääressä tai fyysisesti muuten passiivisina.

Jokainen tutkimusryhmä onnistui parantamaan elintapojaan, mutta suurin muutos havaittiin ryhmässä, joka lisäsi hedelmien ja vihannesten syömistä ja vähensi sohvalla löhöilyä. Kolmen viikon aikana he alkoivat syödä yhden päivittäisen hedelmä- tai vihannesannoksen sijaan lähes kuusi annosta ja vähensivät löhöilyä lähes neljästä tunnista vain runsaaseen puoleentoista tuntiin. Lisäksi he vähensivät kovien rasvojen syömistä, vaikka siihen ei varsinaisesti kannustettu.

Tutkijat odottivat osallistujien palaavan vanhoihin elintapoihinsa heti tutkimusjakson ja siihen liittyvien rahapalkintojen päätytyttyä, mutta vain harva palasi entiselle tasolleen. Vielä viisi kuukautta myöhemmin osallistujat söivät vihanneksia ja hedelmiä kolmesti päivässä ja käyttivät vain kaksi tuntia päivässä löhöilyyn.

Tulokset ovat hyvin rohkaisevia ja osoittavat pienten askelten auttavan ihmisiä tarttumaan suurempiin elintapahaasteisiin. Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!