Tutkimus: Äidinmaidon tuntematon aineosa ehkäisee HIV:n

Julkaistu: 19.6.2012 12:38

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan tällä hetkellä tunnistamattomat äidinmainon ainesosat estävät HI-viruksen siirtymisen lapsen elimistöön.

Pohjois-Carolinan yliopiston aids-tutkimuskeskuksessa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan äidinmaidon tuntematon ainesosa tuhoaa sekä aidsia aiheuttavan HI-viruksen partikkeleita että HI-viruksen saastuttamia soluja. HIV ei siis voi siirtyä lapseen äidinmaidon välityksellä. Tutkimus on julkaistu Public Library of Science -tiedejulkaisun verkkosivuilla.
 
Tällä hetkellä 15 prosenttia uusista HIV-tartunnoista todetaan vauvoissa. Rintaruokinnan on todettu vaikuttavan suuresti HIV-tartuntoihin.

Aids-tutkimuksen kannalta tätä on pidetty ristiriitaisena ilmiönä, sillä koeputkitutkimuksissa äidinmaidon on todettu ehkäisevän tehokkaasti HIV-tartuntoja. Tätä ehkäisevää vaikutusta ei kuitenkaan ole todettu aikaisemmin elävillä organismeilla tehdyissä kokeissa.

Ristiriidan selvittämiseksi tohtori J. Victoria Garcian johtama tutkimusryhmä loi hiiriä, joilla oli ihmisen immuunijärjestelmä istuttamalla hiiriin ihmisen luuydin-, maksa- ja kateenkorvasoluja.
 
Kun hiirille annettiin suun kautta annos HI-virusta, ne kaikki saivat HIV-tartunnan. Kun hiirille annettiin HI-viruksen saastuttamaa äidinmaitoa, virus ei tarttunut hiirien elimistöön.

- Olemme osoittaneet, että äidinmaidolla on myötäsyntyinen kyky tappaa HI-viruksia, tutkimuksen johtaja J. Victoria Garcia totesi New Scientist -lehden verkkosivuilla.

Jatkossa tutkijat pyrkivät selvittämään, mitkä äidinmaidon ainesosat tappavat HI-viruksia ja viruksen saastuttamia soluja, koska tuolla tiedolla saattaa olla merkitystä HIV:n muiden tartuntatapojen ehkäisemiseksi.

Pohjois-Carolinan yliopistossa tehty tutkimus ei kuitenkaan selvitä sitä, miksi osa rintaruokinnassa olevista vauvoista kuitenkin saa HIV-tartunnan. Syyksi epäillään sitä, että lapset saavat äitien rohtuneitten nännien haavaumista HI-viruksen saastuttamaa äidin verta.

Pohjois-Carolinan yliopistossa tehdystä tutkimuksesta kertoi ensimmäisenä suomeksi Tekniikka & Talous -verkkolehti. 

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!