Rokotteesta apua tupakkalakkoon?

Julkaistu: 3.7.2012 6:12

Tutkijat kehittelevät rokotetta, joka voi estää tupakoitsijoita saamasta nautintoa nikotiinista.

Yhdysvaltalaiset tutkijat uskovat, että rokote voi jonain päivänä auttaa ihmisiä, jotka yrittävät lopettaa tupakoinnin.

BBC:n mukaan rokotetta on tähän mennessä testattu hiirillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että rokotteen vasta-aine vähensi nikotiinin määrää aivoissa jopa 85 prosenttia.

Tutkimustyö vie kuitenkin vielä vuosia ennen kuin sitä voidaan testata ihmisiin.

Johtava tutkija, professori Ronald Crystal on kuitenkin vakuuttunut siitä, että rokotteesta tulee olemaan hyötyä.

- Meidän näkemyksemme mukaan paras tapa hoitaa kroonista nikotiiniriippuvuutta on lisätä Pacman-tyyppisiä vasta-aineita verenkiertoon. Vasta-aineet puhdistavat nikotiinia verestä ennen kuin se ehtii vaikuttaa käyttäjäänsä biologisesti, Crystal toteaa BBC:lle.

Tutkimuksessa on vielä selvittämättä, toimiiko rokote ihmisillä samoin kuin hiirillä. Lisäksi on epävarmaa, riittääkö hiirillä todettu nikotiinin määrän väheneminen ihmisen elimistössä siihen, että ihminen pystyy lopettamaan tupakoinnin.

Nikotiiniriippuvuutta estävää rokotetta on yritetty kehittää aiemminkin. Tuolloin pyrkimyksenä on ollut kehittää vasta-aineita, jotka sitoutuvat nikotiiniin verenkierrossa.

Haasteena on ollut tuottaa riittävästi vasta-aineita, jotta nikotiinin pääsy aivoihin olisi voitu estää. Aivoissa nikotiini aiheuttaa mielihyvän tunnetta.

Uudesta rokotetutkimuksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikka&Talous.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!