Pikkulapset pääsevät vaivatta kyykkyyn. Iän karttuessa homma käy hankalammaksi ja jopa puolikyykyn tekeminen on monelle keski-ikäiselle SuomiMiehelle pelkkä haavekuva, syväkyykystä puhumattakaan.
Kyykkytekniikkaa on kuitenkin helppo parantaa nopeasti. Samalla saat lisää voimaa ja liikkuvuutta jalkoihisi ja opit säästämään selkääsi niin kuntoilussa kuin arkiaskareissa.Käytä liikkuvuutta tai menetät sen!
Liikkuvuus heikkenee iän myötä. Osittain siihen vaikuttaa iän tuomat muutokset sidekudoksessa, mutta suurin syy on, että isoja liikeratoja vaativat liikkeet häviävät arkirytmistä. Koska niitä ei enää tehdä, sekä liikettä ohjaava hermosto että liikeratoihin mukautuvat lihakset ja jänteet sopeutuvat niin, ettei liikerata enää onnistu. Kehitysmaissa monet papparaiset tekevät fyysisiä töitä syväkyykkyasennosta ilman mitään ongelmia, mutta länsimaissa se ei enää onnistu, sillä täällä äijät eivät yleensä kyykisty vessanpönttöä matalammalle.
Laita liikeradat kuntoon – se kannattaa
Mitä hyötyä kyykyn opettelemisesta sitten on? Jos laitat kyykyn liikeratasi kuntoon saat siitä seuraavia hyötyjä:
- Pääset käyttämään kenties tehokkainta voimaharjoitusliikettä täydellä liikeradalla. Kyykkyharjoittelu reisien, pakaroiden ja jopa pohkeiden ja keskivartalon voimaa ja lihasmassaa
- Kehität reiden, pohkeen, lonkan ja alaselän alueen liikkuvuutta. Ja nyt liikkuvuusharjoittelulla on tarkoitus – pelkät perusvenyttely lisäävät yksittäisen lihaksen venyvyyttä, mutta eivät välttämättä paranna lihasten yhteistoimintaa kyykyn kaltaisissa liikkeissä. Liikkuvuuden parantuminen parantaa ryhtiä ja saattaa usein jopa poistaa kiusalliset alaselän ja polven alueen kiputilat.
- Opit käyttämään kroppaasi tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti, kun nostat kuormia, poimit tavaroita lattialta tai työskentelet matalissa asennoissa. Selkäsi säästyy ja työteho paranee.
Kyykkyharjoitteet
1. Kyykky tuella
Aloita harjoittelu asettumalla hieman hartioita leveämpään asentoon. Käännä jalkateriä hieman ulospäin. Ota kiinni tolpasta tai vaikkapa ovenkarmeista. Kyykisty kevyesti alaspäin ja pidä koko ajan painoa myös kantapäiden päällä. Selkä kallistuu hieman eteenpäin, mutta ei pyöristy. Tee 10 toistoa ja lisää liikerataa pikku hiljaa.
2. Lonkan avaaminen ala-asennossa
Kun olet tehnyt 10 toistoa tuettua kyykkyä, lepää hetki ja asetu sitten hieman lähemmäksi tukea ja levitä reisiäsi auki viemällä kyynärpäitä sivulle. Pysy ala-asennossa noin 10–15 sekuntia, nouse ylös ja toista 2–3 kertaa. Parin viikon päästä voi tehdä liikettä jo ilman tukea.
3. Etukyykky lisäpainolla
Kun olet harjoitellut vajaan viikon tuettua kyykkyä, ota mukaan etukyykky pienellä lisäpainolla. Voit käyttää käsipainoa, kiveä tai mitä tahansa muuta pienehköä mötikkää. Ota paino rintakehän yläosan päälle, pidä selkä ryhdikkäässä asennossa ja kyykkää rauhallisesti alaspäin. Käytä sellaista liikerataa, että pysyt edelleen pitämään selän suorassa ja kantapäät maassa. Tee 10 toistoa.
Treenaa näin:
- Tee liikkeet aamuin ja illoin 2–3 viikon ajan. Huomaat kehittyväsi todella nopeasti. Sen jälkeen voit harventaa tahtia hieman ja alkaa lisäämään kyykkyyn painoa. Huomaat myös, että koko kroppaasi tuntuu notkeammalta ja vetreämmältä.
- Vältä aina kipua treenatessasi. Tee liikkeet liikeradalla, joka haastaa liikkuvuuttasi ja lihaskuntoasi, mutta ei aiheuta kipua.
- Jos mahdollista, tarkkaile tekniikkaasi peilistä. Peili kertoo lahjomattomasti, pysyykö selkäsi suorassa.
- Huom! Jos sinulla akuutteja tai vaikeita alaselkä- tai polvivammoja, konsultoi lääkäriäsi ennen kuin aloitat kyykkyjen harjoittelun.
Lisää SuomiMiehen liikuntavinkkejä www.suomimies.fi
Kuvat: KKI-ohjelma/Miia Malvela
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 19:19
1.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 21:55
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 17:39
3.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 10:44
4.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
5.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 23:30
6.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 16:13
7.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 21:05
8.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 15:48
9.
-
Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu 22:58
10.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 14:53
11.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 11:20
12.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 15:38
13.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 17:24
14.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 12:34
15.
-
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011 23:13
16.
-
Lähde: Jamaikalaiselta olympiavoittajalta erikoinen selitys dopingkärylleen 20:12
17.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
18.
-
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin! 16:36
19.
-
Ruotsalaisnyrkkeilijän vakavasta loukkaantumisesta uutta tietoa 18:53
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 10:44
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 11:20
4.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 17:39
5.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 15:01
6.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 15:13
7.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
8.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 16:13
9.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 08:06
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 09:08
11.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 19:19
12.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 15:38
13.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 11:25
14.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 14:53
15.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
16.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 15:48
17.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
18.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
19.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 12:34
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!
Hengitä syvään! Näillä vinkeillä aloitat uuden viikon rennommin
Seksiä saunassa, kyllä vai ei? Äänestä!
Kysy seksistä: Miksi erektioni ei ole tarpeeksi vahva?
Lopeta painon jojoilu loppuelämäksi - Näin pidät laihdutuskilot kurissa!
Kerrotko kotona, jos sinulle flirttaillaan? Miehet paljastavat
Kysy seksistä: Miten löytää kadonnut kipinä?
Kaipaatko vinkkejä golfkentälle?
Tutkimus: Loppuviikosta leikatun potilaan kuolemanriski suurempi




