Iina, Iines, Inari

Terveys

Valikko

Terveys

Alhainen kolesteroli voikin olla merkki vaarasta

Alhainen kokonaiskolesteroli voi olla merkki diagnosoimattomasta syövästä, käy ilmi tuoreesta lähes 30 000 suomalaisella toteutetusta tutkimuksesta. Tutkimuksesta kertoo uutistoimisto Reuters, ja se on julkaistu Cancer Epidemiology, Biomarkers & Prevention -lehden marraskuun numerossa.

Jo lähes kolmen vuosikymmenen aikana monissa eri tutkimuksissa on havaittu, että alhaisella kolesterolilla ja syövällä on yhteys. Tämä on ihmetyttänyt tutkijoita, koska alhaisten kolesterolitasojen on todistettu suojaavan esimerkiksi sydänkohtauksilta ja syöviltä. Ihmisen elimistöhän saa kolesterolia jo pienistä pitoisuuksista. Ja jos kolesterolia kertyy liikaa - kuten yli puolella miehistä ja naisista - alkaa verisuonien seinämät tukkeutua, joka puolestaan voi johtaa muun muassa aivoinfarktiin tai sydänkohtaukseen.

Nyt vastikään julkaistussa tutkimuksessa tämä asetelma kääntyi hieman ympäri, sillä siinä todettiin, että alhaisten kolesterolitasojen takana saattaakin olla diagnosoimaton syöpä, eli alhainen kokonaiskolesteroli voisikin olla merkki syövästä.

Tutkimuksessa seurattiin 18 vuoden ajan tupakoivia suomalaismiehiä. Tutkimusaikana noin 7500 miestä sairastui syöpään, ja miehillä, joilla kokonaiskolesterolitasot olivat alhaisemmat, oli lähes 20 prosenttia suurempi todennäköisyys sairastua syöpään.

Tutkijat myös havaitsivat, että korkeat HDL-kolesterolitasot omaavilla miehillä diagnosoitiin syöpä 14 prosenttia vähemmän todennäköisesti. Tutkijoiden mukaan korkeammat HDL-kolesterolin eli hyvän kolesterolin pitoisuudet voivatkin jopa suojata syövältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kadonneen Brittaneen, 17, kohtalo selvisi – FBI: Jengi piti tyttöä vankinaan ennen surmaamista

  2. 2

    Lauri Tähkä laittoi uransa jäihin tyttäriensä vuoksi – ”Olen kiitollinen, etten ole katkeroitunut”

  3. 3

    Isoäidin luo menossa ollut Emilia, 22, törmäsi karhuun – ”Alkoi kuulua haistelun ääntä”

  4. 4

    Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

  5. 5

    Tontti kävi pieneksi: Sipe Santapukki tarvitsee lisää rantaviivaa talolleen – kiinnityksiä 900 000 €

  6. 6

    Vuosi eristyksissä tulivuoren huipulla – haku uuteen Mars-tutkimukseen on jo käynnissä

  7. 7

    Saara Aalto heittämällä jatkoon Britannian X Factorissa – tuomarit yksimielisiä: ”Rakastan ääntäsi”

  8. 8

    Kohtasiko Cooperin testi voittajansa? Tällainen on peruskoulun uusi kuntomittaus

  9. 9

    Räikkösen kanssa yhteen ottanut teinikuski laukoi kovia syytöksiä: ”Se on Kimiltä iso valhe”

  10. 10

    Matkustajien kauhunhetket kolmen kilometrin korkeudessa – lentokoneen moottori räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Benjamin Peltonen kertoi sairastuneensa vakavasti – levy-yhtiö paljastaa, mistä kyse: ”Benjamin tarvitsee nyt lepoa”

  2. 2

    Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

  3. 3

    Matin asunto tuhottiin totaalisesti – tapaus kosketti Irti huumeista ry:ssä: ”Olemme eläneet siinä maailmassa”

  4. 4

    Benjamin Peltonen: Vakava sairaus pakotti perumaan ison keikan – ”Minun täytyy laittaa terveyteni etusijalle”

  5. 5

    Sabina Särkkä rakastui uuteen mieheen kesken suhteen: ”Minun oli pakko ottaa riski”

  6. 6

    Räikkönen aivan raivona – kirosanat lentelivät

  7. 7

    Maisa Torpan ja Jari-Matti Latvalan omakotitalon ikkunasta upea metsänäköala: ”Ensimmäinen yö uudessa kodissa”

  8. 8

    Särkänniemen delfiinien kouluttaja siirto-operaatiosta: ”Käyttäytyminen oli sen mukaista”

  9. 9

    Saara Aalto säväyttää Britannian X Factorissa – näin esitystä kommentoi Simon Cowell

  10. 10

    Tontti kävi pieneksi: Sipe Santapukki tarvitsee lisää rantaviivaa talolleen – kiinnityksiä 900 000 €

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Skandaalikuvat Usain Boltista leviävät – 20-vuotias opiskelija julkaisi Riosta arkaluontoisia sänkykuvia

  2. 2

    Brittilehti: Usain Boltin kanssa sänkyyn päätynyt 20-vuotias opiskelija kertoo kohuyöstä – ”En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

  3. 3

    Näin alkoholinkäyttö näkyy kasvoista – tämä merkki silmien välissä kertoo juomisesta

  4. 4

    Kaupunkilegenda osoittautui todeksi: IS löysi automyyjien salaisen työkalun – näin raa’asti asiakkaiden autoja arvioidaan

  5. 5

    Tuomas alkoholisoitui ja menetti liikuntakykynsä Thaimaassa, sitten ystävät tulivat apuun – uusin käänne paljastettiin maanantaina TV1:llä

  6. 6

    Kuvat: Heidi rakensi mökin 3000 eurolla – työtunteja takana satoja

  7. 7

    SS: Koko baari räjähti nauramaan savolaismiehen sanoille Turussa – ”Olen edelleen katkera”

  8. 8

    Sietämätön lemu ajoi perheen kodistaan Päijät-Hämeessä – ”Haisee aivan ruumiille”

  9. 9

    Nainen nukahti Ikean sänkyosastolle – ohikulkija nappasi hillittömän kuvan

  10. 10

    Kauhistuttavat kuvat: Angela, 23, ottaa maailman vaarallisimpia selfieitä – yksikin virheliike voi olla kohtalokas

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kadonneen Brittaneen, 17, kohtalo selvisi – FBI: Jengi piti tyttöä vankinaan ennen surmaamista

  2. 2

    Lauri Tähkä laittoi uransa jäihin tyttäriensä vuoksi – ”Olen kiitollinen, etten ole katkeroitunut”

  3. 3

    Isoäidin luo menossa ollut Emilia, 22, törmäsi karhuun – ”Alkoi kuulua haistelun ääntä”

  4. 4

    Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

  5. 5

    Tontti kävi pieneksi: Sipe Santapukki tarvitsee lisää rantaviivaa talolleen – kiinnityksiä 900 000 €

  6. Näytä lisää