Terveys

Valikko

Stressi ja anemia ajoivat eronneen Gwynethin tiukalle kuurille - Ravintoterapeutti ei suosittele

Ruokavalio
Viihdemaailman unelmaparina pidetty Gwyneth Paltrow ja Chris Martin pudottivat eilen varsinaisen uutispommin ilmoittaessaan avioerostaan.
Oscar-palkittu Paltrow ilmoitti erosta omalla Goop-lifestylesivustollaan, jonka kautta on päästy lähinnä seuraamaan maailman kauneimmaksikin tituuleeratun tähden terveellistä ja kurinlaista elämäntyyliä.

Näyttelijä onkin työnsä ohella panostanut viimeiset vuodet jopa fanaattisesti omaan hyvinvointiinsa sekä uuteen uraansa menestyvänä lifestyle-guruna.

Paltrow on julkaissut kaksi ruokakirjaa, joista tuorein on viime vuonna yhdessä Julia Turshenin kanssa tehty It´s All Good. Tähti kertoo pitävänsä hyvästä ruoasta ja kokkauksesta.

Hän suosii ruokavaliossaan tuore- ja luomutuotteita sekä välttää punaista lihaa. Kirjan resepteissä ei ole käytetty kovia rasvoja, sokeria tai gluteenia.

Gwyneth Paltrow kertoo kirjassaan joutuneensa kääntymään lääkärin puoleen huonovointisuutensa takia. Hänellä todettiin muun muassa anemia, D-vitamiinin puutostila sekä liian korkea stressitaso.

Lääkäri ohjasi hänet 21 päivän detox-tyyppiselle kuurille, jonka aikana syömistä ja juomista on rajoitettu.

Kiellettyjen listalla ovat muun muassa kahvi, alkoholi, maitotuotteet, sokeri, äyriäiset, gluteeni, soija, kananmunat, perunat, tomaatit, vehnä, liha ja kala. Sallittuja lihatuotteita kuurin aikana ovat luomutuotteet. Mitään prosessoituja ruokia ei myöskään saa syödä.

Tämä kieltolista on pitkä, jonka tarkka noudattaminen vaatii kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä.

- Tämähän kuulostaa vähän suomalaiselta ravintosuositukselta: marjoja ja kasviksia, vähemmän lihaa, ja enemmän kalaa, toteaa laillistettu ravintoterapeutti Hanna Partanen.

Syömisellä voidaan vaikuttaa hyvinvointiin.

- Gwyneth Paltrow on kuitenkin supertähti ja hänen on varmasti helpompi kokeilla tällaista kolmen viikon tiukkaa kuuria. Meillä muilla tulee normaali arki vastaan, jossa tehdään pitkää työpäivää ja työmatkat vielä päälle. Silloin on saatava kunnollista ja ravitsevaa ruokaa, sanoo Partanen.

Kirjan mukaan lääkärin määräämän puhdistusohjelma noudattaminen oli Paltrow´lle vaikeaa ja lipsuminen oli lähellä. Kolmen viikon jälkeen hän kuitenkin alkoi voida paljon paremmin ja tunsi itsensä hyvinvoivaksi.

Gwyneth Paltrow kertoo oppineensa tästä, että ruoka voi olla myös lääke. Oikein valittuna se puhdistaa kehon ja tuo onnellisuutta sekä virkeyttä elämään.

- Tässä on vaikea todeta, mikä oli kuurin psykologisen vaikutuksen osuus. Joillekin esimerkiksi paasto voi olla hyvä nollaustilanne tai alku kohti parempaa ruokavaliota. Meillä Suomessa harvemmin suositellaan tällaista Paltrow´lle ehdotettua puhdistusohjelmaa. Sellaisille ole mitään tieteellistä tukea tai näyttöä, Partanen jatkaa.

Tähden hehkeä ja terveellinen olemus, hyvä iho sekä kirkkaat silmät eivät ole tulleet itsestään. It´s All Good -kirja kertoo Paltrow´n oppineen kantapään kautta, miten olla energinen ja näyttää hyvältä yksinkertaisen ja terveellisen ruokavalion avulla

Ravinto ja kaikki, mitä laitamme suuhun vaikuttaa hyvinvoinnin lisäksi myös ihoon.

- On hyvä juoda runsaasti vettä. Silloin myös aineenvaihdunta toimii. Vesi poistaa kuona-aineita kehosta. Vesi kosteuttaa myös sisältäpäin ja ihon väri paranee. Se vaikuttaa ihon pieniin pintajuoneisiin. Jos iho ei saa tarpeeksi kosteutta, ihon pinta näyttää helposti sellaiselta kuin siinä olisi pientä ryppyä, kertoo helsinkiläinen SKY-Cidesco-kosmetologi Marita Koskinen.

Iho saa hyvistä hiilihydraateista (kasvikset, hedelmät, täysjyvätuotteet ja maitotuotteet) vitamiineja, kivennäisaineita ja kuituja. Proteiinit ovat tärkeitä soluille ja ihon kiinteydelle. Myös rasvoja tarvitaan päivittäin pieni määrä. Näiden puute aiheuttaa muun muassa ihomuutoksia.

Vitamiineja tarvitaan myös, koska esimerkiksi stressi, saasteet ja nautintoaineet kuluttavat niitä kehosta. Parhaiten ne saadaan oikeanlaisesta ravinnosta. Ravinnolla on suuri kokonaisvaltainen vaikutus ihmisen olemukseen, hyvinvointiin ja ulkonäköön, Koskinen jatkaa.

Näillä tuotteilla kurinalainen Gwyneth Paltrow kertoo täyttävänsä omaa jääkaappiaan:

  • Tuoretuotteet. Marjoja, salaattia, purjoa, salottisipulia, porkkanaa, tuoretta chiliä, inkivääriä, tuoreita yrttejä, lime, sitruuna, bataattia, valkosipuli, omenoita ja avokadoa.
  • Vegenaise-kastike. Perinteisen majoneesin sijaan samantyyppistä kastiketta, jossa ei kuitenkaan ole gluteenia eikä kananmunaa. Vegenaise-kastiketta käytetään It´s All Good –ruokakirjan mukaan salaatteihin, leivontaan öljyn sijaan ja levitteenä avokadoleiville.
  • Vaahterasiirappi. Siinä on kirjan mukaan antioksidantteja ja sinkkiä. Tekijät väittävät myös siirapin saattavan auttaa myös ruoansulatuksessa ja lihaspalautuksessa.
  • Sinappi. Hyvälaatuista Dijon-sinappia kastikkeisiin.
  • Mantelimaito. Kirjassa vältetään kokonaan maitotuotteita, mutta mantelimaito ja vuohenmaitojogurtit ovat sallittujen listalla.
  • Kananmunat. Vain luomua.
  • Kalaa. Lohta tai valkoista kalaa, jotka ovat pyydystetty mahdollisimman läheltä kotikeittiötä. Äyriäiset eivät ole sallittujen listalla allergiaherkkyyden ja mahdollisten elohopeajäämien vuoksi.
  • Kanaa tai kalkkunaa. Vain luomua. Paltrow ei syö lainkaan punaista lihaa.
  • Herneet. Pakasteherneet sopivat myös, jos tuoreita ei ole saatavilla.
  • Leipä ja jauhot. Gluteenitonta leipää ja leivonnassa gluteenitonta jauhoja
  • Rasvat. Oliiviöljyä ja kookosöljyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää