Särky paranee vain lääkkeillä? Fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kumoavat 5 myyttiä alaselän kivuista

Me Naiset
Tuleeko alaselän särystä aina pysyvä vaiva? Eikö seksiäkään saa harrastaa?
Alaselkäkivut vaivaavat yllättävän monia suomalaisia. Jopa yli joka kolmannella aikuisella on ollut kipeä alaselkä viimeksi kuluneen kuukauden aikana, kertoi Lääkärikirja Duodecim lokakuussa.

Yleensä alaselkää särkee helposti, jos ihminen joutuu istumaan tai olemaan muuten paikallaan pitkiä aikoja. Vaiva voi tulla myös paljon liikkuville, ja kivun lisäksi se voi aiheuttaa paljon muitakin ongelmia, kuten särkylääkekierteen.

Osa alaselkään liittyvistä haitoista ja parannuskeinoista on tosin hyödyttömiä uskomuksia, jotka eivät pidä lainkaan paikkaansa.

Fysioterapeutti Victoria Wolfram ja sairaanhoitaja, LPG-terapeutti Anna Reima Fysio Prosta kumoavat yleisiä myyttejä, jotka liitetään alaselkäkipuun – ihan turhaan.

1. Alaselän särky on aina yhtä kuin pysyvä vamma

Väärin. On paljon tilanteita, joissa selkäkipu on hyvin voimakasta, mutta se ei silti johda pysyvään vammaan tai haittaan. Esimerkiksi välilevyn pullistumat voivat parantua täysin niin, etteivät ne aiheuta myöhemmin enää minkäänlaisia ongelmia tai kipuja. Liikkumattomuus, toistuvat pullistumat tai jatkuva vääränlainen työasento sen sijaan johtavat todennäköisemmin pysyviin ongelmiin.

2. Kipu paranee vain lääkkeillä

Väärin. Lääkitys saattaa olla tarpeen, jotta pystyy rentouttamaan lihakset. Jännittyneet lihakset lisäävät kipua. Lihasten rentous auttaa poistamaan kipua ja hetkellisten kramppien laukeamista, mutta se ei poista oireen aiheuttajaa. Lääkitys on siis vain oireen hoitoa.

3. Seksi on vaarallista selkäkivussa

Väärin. Seksi on turvallista aina, kun sitä tekee mieli. Akuuteissa tilanteissa kipu on yleensä niin voimakasta, että seksi ei käy edes mielessä. Sitten kun se tulee mieleen, se todennäköisesti toimii kuten kuntoilu, ja hyvän olon hormonit hellivät kivusta kärsineen mieltä ja kehoa.

4. Selkäsäryn aiheuttaja paljastuu vain röntgenkuvassa

Väärin. Röntgen on verrattain heikko diagnosointimenetelmä. Nykyään magneettitutkimus antaa luotettavamman käsityksen. Alkututkimuksen tekee aina joko lääkäri tai fysioterapeutti tai molemmat, ja sen perusteella tiedetään yleensä jo se, mitä kuvista lähdetään etsimään. Aina ei tarvitse kuvata, vaan syy voi paljastua jo kliinisessä tutkimuksessa liikerajoitteina.

5. Kerran kipeytynyt selkä vaivaa aina

Väärin. Ei ole. On paljon selkävaivoja, jotka voidaan parantaa ja kuntouttaa täysin kivuttomiksi. Toki on myös tilanteita, jolloin selän rakenne on muuttunut pysyvästi niin, että se aiheuttaa jossain määrin kipua loppuelämän.

Lue lisää

Mitkä asennot sopivat parhaiten selkäkipuiselle? 6 kysymystä ja vastausta

Kärsitkö niska- tai selkäkivuista? Vältä näitä nukkuma-asentoja

Helpota selkäkipuja pilatesrullan avulla

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    2. 2

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    3. 3

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    8. 8

      Oscar-yleisö herkistyi – nousi kunnioittamaan unohdettua 98-vuotiasta Nasa-legendaa

    9. 9

      Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

    10. 10

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    2. 2

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    3. 3

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    6. Näytä lisää