Terveys

Valikko

Antibiooteilla on turha lääkitä perusflunssaa

Antibiootit
Jos antibioottiresistenssi leviää, esimerkiksi rutiinileikkauksista ja pienemmistä infektioista uhkaa tulla uudelleen hengenvaarallisia.
Bakteerien vastustuskyky antibiooteille on kiihtynyt antibioottien liiallisen ja epäasianmukaisen käytön vuoksi, ja tämä on ongelma myös Suomessa. Infektiosairauksien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta sanoo, että Suomessa lääkitään antibiooteilla aivan turhaan esimerkiksi virusperäistä flunssaa.

Usein myös vanhuksille annetaan antibiootteja virtsasta löytyneiden bakteerien takia, vaikka oireettomaan tilanteeseen niitä ei Kanteleen mukaan pitäisi antaa.

– Kolmas turhaan antibiootilla lääkitty tauti on reissussa saatu ripuli. 90 prosenttia niistä on lieviä, eikä niitä hoideta antibiootilla, vaan esimerkiksi käsikaupasta saatavilla vatsalääkkeillä.

Bakteeriopin professori Pentti Huovinen varoittaa, että jos antibioottiresistenssi eli vastustuskyky lääkkeelle leviää, esimerkiksi rutiinileikkauksista ja pienemmistä infektioista uhkaa tulla uudelleen hengenvaarallisia.

Huovinen viittaa viime vuonna julkaistuun Britannian hallituksen ja Wellcome Trust -säätiön tekemään arvioon. Sen mukaan vuonna 2050 antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin kuolisi maailmassa vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä, kun nyt määrä on vuosittain noin 700 000.

– Tämä on maailmanlaajuisesti suurempi määrä kuin se, minkä verran ihmisiä kuolee tällä hetkellä syöpään, Huovinen sanoo ennusteesta.

Huovisen mukaan paluu aikaan ennen antibiootteja on toteutunut jo Intiassa sekä monin paikoin Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa.

On kuitenkin sairauksia, joita tulee aina hoitaa antibiooteilla. Esimerkkeinä tästä ovat Kanteleen mukaan muun muassa keuhkokuume, korkeakuumeinen virtsatieinfektio sekä aivokalvontulehdus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. Näytä lisää