Pitkä liitto pitää hengissä aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Aivoinfarkti
Myös sydänleikkauspotilas pysyy hengissä pidempään, jos hän on pitkässä avioliitossa.
Pitkässä avioliitossa olevat pysyvät muita todennäköisemmin hengissä aivoverenkiertohäiriön jälkeen, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Sama koskee myös sydänleikkauspotilaita, aiemmista tutkimuksista tiedetään.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa vakaassa avioliitossa olevien riski menehtyä verenkiertohäiriön jälkeen oli pienempi kuin eronneiden tai ikänsä naimattomana olleiden. Naimattomien riski menehtyä viisivuotisen seurannan aikana oli vähintään puolet suurempi ja eronneiden ja leskien noin neljänneksen suurempi, tulokset osoittivat.

Avioeroihin liittyvät riskit myös kasautuivat niin, että useita eroja läpikäyneiden kuolleisuus oli suurempaa kuin vain kerran eronneiden. Tämä havaittiin riippumatta nykyisestä siviilisäädystä.

Tulokset selittyvät pitkälti eroilla elintavoissa ja riskitekijöissä. Pitkässä parisuhteessa olevat elävät usein terveellisemmin kuin yksin elävät. He myös sairastavat harvemmin masennusta ja heillä on todennäköisemmin vakaa sosiaalinen verkosto. On myös todennäköistä, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin.

Parisuhteen terveyshyödyt on havaittu monissa tutkimuksissa tätäkin ennen. Vakituisessa parisuhteessa elävät miehet ja naiset mm. säästyvät sydänkohtauksilta huomattavasti todennäköisemmin kuin naimattomat ja yksin asuvat. Avioliitto on myös keskeinen miehen elämän pituutta ennustava seikka.

Tutkimus julkaistiin Journal of American Heart Association -lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    8. 8

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    9. 9

      Hannu Manniselta hurja hiihto – Suomen miehet nousivat yhdistetyn joukkuekisassa viidenneksi

    10. 10

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. Näytä lisää