Ennen kuin on liian myöhäistä, kannattaa kakkostyypin diabeteksen puhkeamista yrittää ehkäistä eri tavoin. Tässä muutama vinkki!
1. Pudota viisi prosenttia painostasi
Jopa erittäin ylipainoiset ihmiset vähentävät diabetesriskiään jopa 70 %, kun he pudottavat painoaan edes muutaman kilon. Noin satakiloisella henkilöllä tämä tarkoittaa viiden kilon pudotusta. Tee pieniä mutta terveellisiä muutoksia ruokavalioosi, seuraa saamaasi energiamäärää ja lisää liikuntaa päivääsi. Painonpudotuksen ei tarvitse olla nopeaa, riittää kun suunta on alaspäin.
2. Syö salaattia alkupalaksi
Aloita ruokailusi kevyemmästi - ota alkuun salaattia ja mausta sitä viinietikalla. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan kaksi ruokalusikallista viinietikkaa päivässä auttaa pitämään verensokerin kurissa.
3. Harrasta liikuntaa
Liikunta auttaa ehkäisemään diabetesta. Lisää liikuntaa päivääsi esimerkiksi hyötyliikunnan merkeissä - jätä auto kauemmas parkkiin, kävele portaat, kanna ostoskasseja, tee lumitöitä.
Suomalaistutkimuksen mukaan noin puolen tunnin liikunta-annos päivässä auttoi laskemaan diabetesriskiä jopa 80 %. Erityisesti kävely on hyvä laji.
4. Valitse viljasi oikein
Jätä täysvehnäiset höttöruuat pois, ja ota tilalle täysjyvää. Suosi kuitupitoisia tuotteita, joissa on useita eri viljoja täysjyvämuodossa. Vältä piilosokereita joissakin viljatuotteissa, kuten esimerkiksi muroissa.
5. Nautiskele kahvista
Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan kuutisen kupillista kahvia päivittäin juovilla henkilöillä on alempi diabetesriski kuin muilla.
Diabetekselta suojaava ainesosa on nimenomaan kofeiini - kofeiiniton kahvi ei tarjonnut samanlaista suojaa diabetesta vastaan. Muutama kahvikupillinen päivässä onkin hyvä annos. Muista kuitenkin tarkkailla kupin kokoa - kyseessä ei ole monen desilitran annos kerrallaan.
6. Rajoita pikaruuan syöntiä
Roskaruoka - esimerkiksi hampurilaisateriat ja pizzat - lisää diabetesriskiä. Amerikkalaistutkimuksen mukaan pikaruuan syönti kaksi kertaa viikossa on jo omiaan lisäämään diabetesriskiä merkittävästi. Satunnainen hampurilaisateria ei maailmaa kaada, mutta pidä huoli siitä, että kyseessä todella on vain yksittäinen kerta harvakseltaan.
7. Syö enemmän kasviksia
Runsas kasvisten syönti on terveellisen ruokavalion perusta. Liiallinen punaisen lihan syöminen voi kuitenkin kasvattaa diabetesriskiä.
Englantilaistutkimuksen mukaan runsas punaisen lihan syönti (5 kertaa viikossa) kasvattaa diabetesriskiä jopa 29 %. Jos olet punaisen lihan ystävä, kokeile korvata se terveellisemmällä ravinnolla useamman kerran viikossa.
8. Ripsuttele kanelia ruokaan
Saksalaistutkimuksen mukaan kaneli auttaa pitämään verensokeria matalampana. Kanelilla on myös muita terveysetuja. Se auttaa laskemaan myös kolesterolia.
9. Rentoudu päivittäin
Krooninen stressi ei ole terveydelle hyväksi diabeteksenkaan kannalta. Kova stressi voi oireilla myös heittelehtivänä verensokerina. Usein stressi nostattaa verensokeria. Stressi voi myös lisätä epäterveellistä syömistä, jolla on oma vaikutuksensa verensokeriin. Lisää päivittäisiä rentoutumisharjoituksia, jolloin keho saa levätä.
10. Panosta hyvään yöuneen
Amerikkalaistutkimuksen mukaan huonot ja lyhyet yöunet voivat jopa kaksinkertaistaa diabetesriskin. Liian pitkät unet eivät myöskään ole hyväksi, sillä ne voivat kieliä muista terveysongelmista. Kahdeksan tunnin yöunet ovat yleensä melko sopiva määrä aikuiselle. Järjestä kotiisi hyvät olosuhteet nukkumiselle.
11. Elä sosiaalista elämää
Diabetes iskee 2,5 kertaa varmemmin yksinelävälle naiselle, kuin sosiaalista elämää viettävälle naiselle. Usein yksinäisyyteen liittyy kuitenkin myös epäterveellisiä elämäntapoja kuten tupakointia. Yksinelämistä ei voi yksin pitää syynä diabetekselle.
12. Tutkituta veresi
Diabetes voi kehittyä salakavalasti vuosien mittaan, eivätkä sen oireet ole aina välttämättä selvillä. Paras keino varmistua omasta terveydentilastaan on tutkituttaa asia lääkärillä. Sokerirasitustesti paljastaa mahdolliset ongelmat verensokeritasoissa ja kartoittaa diabetesriskin.
Jokaisen yli 45-vuotiaan olisi hyvä tutkituttaa diabetesriskinsä, mutta tutkimuksia suositellaan myös nuoremmille, jos elämäntavat tai sukuhistoria antaa viitteitä mahdolliseen diabetesriskiin.
Lähde: Tohtori.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




