Noin kolmasosa kunnista laittaa koulujen terveystarkastuksiin tarkoitetut rahat muualle, katsoo oikeuskansleri Jaakko Jonkka.
Hänen mukaansa kunnilta puuttuu halu parantaa oppilashuoltoa.Oppilashuollon taso vaihtelee edelleen paljon kunnittain ja tilanne on perusoikeuksien kannalta kestämätön, ilmenee Jonkan maanantaina antamasta päätöksestä.
–Oppilashuollon asianmukainen toteutuminen vaatii nykyistä velvoittavampia ja täsmällisempiä säännöksiä, katsoo Jonkka.
Hän muistuttaa, että sääntöjen noudattamista pitäisi myös valvoa ja niiden rikkomisesta rangaista.
Nyt kunnat voivat vesittää laissa säädetyt palvelut sillä, että niihin suunnataan liian vähän henkilökuntaa.
Esimerkiksi terveystarkastuksista on säädetty lailla. Lisäksi kuntien valtionosuuksia on korotettu 18,5 miljoonalla eurolla, jotta henkilökuntaa voitaisiin palkata tarpeeksi.
Kuitenkin vain noin kolmasosalla terveyskeskuksista on riittävästi henkilöstöä terveystarkastusten tekemiseen. Erityisesti lääkäreistä on pulaa.
Lisäksi kouluissa on pulaa psykologeista ja kuraattoreista. Jopa 20 prosenttia kunnista ei järjestä näitä palveluja lainkaan.
Laki tekeillä
Ongelmat tiedetään myös opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Opetusneuvos Jussi Pihkalan mukaan oppilashuollosta on tekeillä uusi laki, jonka pitäisi tulla voimaan vuoden 2014 alussa. Tähän lakiin on tarkoitus koota kaikki oppilashuoltoon liittyvät säädökset.
Ministeriössä ollaan haluttomia kertomaan lain sisällöstä. Siinä on kuitenkin tarkoitus keskittyä erityisesti toisen asteen oppilaitosten sääntelyn parantamiseen.
–Tällä hetkellä lukion ja ammatillisen koulutuksen oppilashuoltoasiat eivät ole mitenkään vahvasti esillä lainsäädännössä. Lähinnä laissa viitataan siihen, että opiskelun järjestäjän on osoitettava opiskelijoille, mistä palveluita on saatavissa, toteaa Pihkala.
Oikeuskansleri uskoo, että oppilashuollon laiminlyönti voi liittyä jopa syrjäytymiseen. Hän muistuttaa, että arviolta jopa 20 prosenttia lapsista ja nuorista kärsii mielenterveyden ongelmista.
–Oppilashuolto on nähtävä muun ohella yhtenä varhaisen puuttumisen keinona, toteaa Jonkka.
Kommentit
Kirjoita kommentti




