Hyvä olo harjoittelun jälkeen on monen mielestä parasta liikunnassa.
Kaiken liikunnan tulisi antaa harrastajalle mielihyvää fyysisesti ja henkisesti. Varsinkin kuntoliikunnan pitää olla luonteeltaan sellaista, että suoritus sinänsä on jo nautinnollinen puhumattakaan suorituksen jälkeisestä hyvänolontunteesta.Tutkimuksia liikunnan aiheuttamasta hyvänolontunteesta on paljonkin.
Liikunta aiheuttaa elimistössä monenlaisia reaktioita ja yksi niistä on endorfiinin erittyminen.
Endorfiini on etenkin aivoissa ja muualla hermostossa sekä aivolisäkkeessä esiintyvä morfiinin kaltainen aine, joka muun muassa vähentää kipuja.
Endorfiinia erittyy liikunnan aikana. Sopivasti annosteltuna liikunta antaa terveellisen hyvänolontunteen.
Kun tekemiselle on asetettu tavoite, asioita voi tehdä johdonmukaisesti tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteellisuudella voi pyrkiä järkevään toimintaan ylilyöntien ehkäisemiseksi. Tavoitteellinen tekeminen on yleensä harkittua ja jollain tasolla etukäteen selvitettyä.
Näin voit harjoitella
Ylävartalon rauhallinen kierto venyttää ja rentouttaa. Asetu selin makuulle. Pidä polvet koukussa sivuilla. Kierrä ylävartaloa rauhallisesti ja vie oikea kättä kohti lattiaa. Vaihda puolia. Asetu istumaan.
Vie jalat sivuille etuviistoon. Paina rauhallisesti ylävartaloa kohti lattiaa. Selän lihakset venyvät ja rentoutuvat.
Pohkeiden rauhallinen venytys on tärkeää liikunnan jälkeen. Pidä kädet lattiassa. Nouse oikean jalan varaan ja pidä varpaat lattiassa ja jalka suorana. Tue vasemmalla jalkaterällä kevyesti. Oikea pohjelihas venyy. Vaihda puolia.
Kommentit
Kirjoita kommentti




