MM-kultaa muistellessa ja tulevia kotikisoja odotellessa SuomiMies lämää kroppansa lihakset kisakuntoon.
Mailalle kyytiä, maila hartiatasoon, katse kiekkoon, kropan syvät lihakset käyttöön ja osuma lavan keskelle. Maaliiii!!!Ota leveä ote, jossa käsien etäisyys toisistaan on vähintään hartioiden väli. Aseta kiekko vartalon eteen etummaisen kengän (luistimen) kohdalle. Pidä ranteet lukittuina. Katse kiekkoon, vie mailan takaheilahdus suunnilleen hartiatasolle. Tuodessa mailaa kohti kiekkoa vartalon paino siirtyy taaemmalta jalalta mailan kautta etumaiselle jalalle, hartiat kääntyvät maalia kohti, samalla vartalo kallistuu eteenpäin ja polvet koukistuvat.
Teho tulee vartalonkiertoliikkeestä ja eteen kallistuksesta. Lyö maila jäähän ennen kiekkoa niin saat parhaan mahdollisen voiman liikkeeseen. Muista kiekon saattoliike sillä se määrää pitkälti kiekon suunnan. Lämärin voimaan vaikuttaa koko kropan voimantuotto; jalat, keskivartalo, sormet ja ranteet. Opettele ensin tekniikka ja vasta sitten käytä enemmän voimaa. Toistot tekevät mestarin!
Voit tehdä lyönnin myös toiseen suuntaan, jolloin käytät monipuolisemmin ja tasaisemmin keski- ja ylävartalon lihaksia. Heikompaan suuntaan tehtynä liike on myös koordinaatioharjoitus.
Näin harjoittelet
Keskity! Vie maila hartiatasoon. Pidä katse kiekossa ja paino takimmaisella jalalla.
Jännitä ensin keskivartalon lihakset, kierrä vartaloa, koukista polvet ja kallistu kohti kiekkoa. Muista pitkä saattoliike!
Etureiden venytys: Lämäritreenin jälkeen on tärkeä venytellä. Venytä etureittä rauhallisesti vieden polvet lähelle toisiaan, polvi kohtisuoraan alas ja työnnä lantio eteen. Ota tuki mailasta.
Tuuletus!: Maalintekijän tuuletus, tänään kaikki onnistui! Poika saunoo!
Lisää SuomiMiehen liikuntavinkkejä www.suomimies.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




