Yhdysvallat on ollut pitkään lihavuustilastojen kärkipaikoilla. Sairaalloisesti ylipainoisten määrä on ollut huolestuttava. Nyt asiasta kuuluu kummia!
Tutkimuksessa verrattiin vuosien 1999-2000 ja 2009-2010 lihavuustietoja. Tutkimuksen mukaan lihavuus ei ole yleistynyt Yhdysvalloissa vuosista 2003-2008.
Käänne jo alkanut!
Käänne parempaan on siis tapahtunut, mutta joka kolmas yhdysvaltalaisaikuinen on silti huomattavan lihava ja monet ovat heidän lisäkseen lievemmin ylipainoisia.
Eniten lihavia on maailman terveysjärjestön eli WHO:n tilastojen mukaan Yhdysvalloissa, jopa noin kolmasosa maan väestöstä.
WHO on nostanut lihavuuden ehkäisyn yhdeksi tärkeimmäksi painopistealueekseen maailmanlaatuisesti kroonisten tautien ehkäisemisessä.
Kehittyneissä maissa arvioidaan ylipainoisuuden aiheuttavan 2-6 % kaikista terveydenhuollon kustannuksista.
Lähde: The Journal of the American Medical Association
Kommentit
Kirjoita kommentti




