Nasan ja NOAA:n satelliittien viime vuoden huhtikuun lopulla tallentamista kuvista Yhdysvaltain eteläosissa raivonneista 202 tornadosta on saatu uutta tietoa voimakkaiden tornadojen synnystä.
Alabaman yliopiston ilmatieteen professori Kevin Knupp on analysoinut Nasan ja kansallisen ilmakehä- ja merentutkimusjärjestön NOAA:n satelliittien keräämiä tietoja poikkeuksellisen tuhoisien tornadojen kehityksestä ja liikkeistä.
Huhtikuun 27.-28. päivinä syntyneistä 202 tornadosta 62 kulki Knuppin kotiosavaltion Alabaman halki. Kymmenen tornadoista luokiteltiin parannellulla Fujitan asteikolla luokiin EF-4 ja EF-5.
Erittäin voimakkaiden EF4-luokan tornadoissa tuulen nopeus on 267-322 km/h ja EF5-luokassa tuulen nopeus on yli 323 km/h. EF-4 ja EF5-luokan tornadot repivät rakennuksia irti perustuksiltaan ja kykenevät lennättämään autoja yli 100 metriä.
Kolme Alabaman halki huhtikuussa 2011 kulkeneista tornadoista raivasi yli 190 kilometriä pitkät urat maastoon. Useiden tornadojen aiheuttamat tuhovyöhykkeet olivat yli 800 metriä leveitä.
Nasan ja NOOA:n satellittikuvien lisäksi professori Knuppin johtama ryhmä on käynyt läpi maanpäällisten sensoreiden tuottamat tiedot, jotka ovat tuottaneet uutta tietoa erittäin voimakkaiden tornadojen syntymekanismeista.
Terminen rajapinta synnyttää tappajia
Aikaisemmista käsityksistä poikkeavaa tietoa on saatu alabamalaisen Hackleburgin pikkukaupungin lähellä kehittyneen EF-5-luokan tornadon synnystä.
- Hackleburgin myrsky kehittyi todella nopeasti. Tämä tornado kehittyi vain 50 minuutissa paikallisen ukkosmyrskyn ilmestymisestä. Tavallisesti tornadon kehittymiseen menee kaksi tuntia. Tornado kulki Pohjois-Alabaman halki yli 320 kolmetrin tuntinopeudella tappaen 72 ihmistä, Knupp selittää NasaScience-verkkosivustolla.
Knuppin tutkimusryhmä uskoo "termiseksi rajapinnaksi" kutsumansa ilmiön luoneen suotuisat olosuhteet tappajatornadon synnylle.
Lämpötilarajapinnan toisella puolella viileä ja kostea ilma muodostavat matalan pilvimuurin. Myrskyn lämpimän ilman törmätessä kostean ja viileän ilman muodostamaan muuriin se virtaa ylöspäin. Juuri nämä ylöspäin suuntautuvat virtaukset ovat keskeinen tekijä tornadojen synnyssä.
- Tässä tapauksessa ylöspäin suuntauneiden virtauksien nopeudeksi todettiin jopa 22,5 metriä sekunnissa, Knupp kertoi.
Tutkijat huomasivat tornadojen myös keskittyvän sekä ajallisesti että paikallisesti. Esimerkiksi Arabin ja Guntersvillen kaupunkien lähettyvillä havaittiin 16 maahan koskettanutta tornadoa, joista 13 syntyi puolen tunnin sisällä.
Tornadovyöhykkeet
Tutkijat ovat myös löytäneet tornadojen muodostumisella ja maan pinnanmuodoilla olevan yhteyttä toisiinsa.
- Arab-Guntersvillen alue on kahden vuororinteen välinen alue ja laaksot saattavat ohjata ilmavirtauksia, toteaa Knuppun tutkimusryhmään kuuluva ilmastotieteilijä Tim Coleman.
Tätä tornadon muodostumisen yhteyttä maan pinnanmuotoihin on pidetty ilmeisenä, mutta huhtikuuhun 2011 mennessä tutkijoilla ei ole ollut kylliksi todisteita teorian tueksi.
Uusien tietojen innoittamana Coleman on tutkinut tornadojen reittejä ja havainnut, että esimerkiksi Alabaman Birminghamin pohjoispuolella vuoden 1977 jälkeen useat voimakkaat tornadot ovat kulkeneet 16 kilometriä leveällä vyöhykkeellä.
Samanlainen vyöhyke on myös Huntsvillen kaupungin länsi- ja pohjoispuolella.
- Tarvitsemme lisää tutkimusta maan pinnanmuotojen vaikutuksesta. Mitä enemmän saamme tietoa, sen tarkempia tornadovaroituksia kykenemme antamaan, Coleman muistuttaa.
Lähde: NASA Science: April is the Cruelest Month
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
3.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
4.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
5.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
6.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
7.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
8.
-
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa" 22.5. 22:50
9.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
10.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
11.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
12.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
13.
-
Syy poissaoloon selvisi, Kenian tähtinaiset raskaana 00:01
14.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
15.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 22.5. 17:42
16.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
17.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
18.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 22.5. 20:26
19.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
13.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
14.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
15.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
19.

Koronavirus iski Tunisiaan - yksi kuollut ja ainakin kaksi tartuntaa
Jätti-invaasio! Helle toi miljardeja tuholaisötököitä Suomeen
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja"
Tutkijoiden yllätyshavainto: Tällainen naama sytyttää Suomi-naisen
Lahdessa alkavat Suomen suurimmat arkeologiset kaivaukset
Myytti murtui: Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän onnea
Ursa vs poliisi: Tuhosiko meteoriitti taloa Liedossa vai ei?
Meteoriitin räjähdys vaurioitti omakotitaloa Liedossa
Kansainvälisestä avaruusasemasta vuotaa ammoniakkia
Tutkimus: Talvisodassa vähän leveäkasvoisia upseereita
Viron ensimmäinen satelliitti testaa suomalaista avaruuspurjetta
Uudesta ihmelääkkeestä ennustetaan helpotusta miljoonille ihmisille
Auringon voimalla lentävä kone valmiina - suhaa Yhdysvaltain yli
Pohjoisella napa-alueella ennätysvähän jääpeitettä
Tutkijat löysivät vanhenemisen syyn: "Tämä on merkittävä läpimurto"
Suomalaiset tutkivat: Koirien ja ihmisten aivoissa samanlaista toimintaa
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä"
Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa"
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa
Mellakat herättivät: Vanhemmat apuun Tukholmassa!
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Bostonin iskuista kuulusteltu ammuttiin Orlandossa - hyökkäsi kohti FBI:n agenttia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Karmiva laskelma: Näin paljon rahaa nainen menettää Suomessa




