Dinosaurukset olivatkin hoikkia!

Julkaistu: 6.6.2012 7:36

Aiemmin arvioidut dinosaurusten painot saattavat mennä uusiksi.

Dinosaurukset eivät olleetkaan niin isoja kuin tähän asti on luultu. Brittiläis-amerikkalainen tutkijaryhmä on soveltanut uutta mittaustapaa selvittääkseen hirmuliskojen painon, ja tulosten perusteella aiemmat arviot ovat olleet pahasti yläkanttiin.

Ryhmä käytti esimerkkinä 25-metristä brachiosaurusta, Giraffatitan brancai, jonka painoksi on tähän asti uskottu jopa 80 tonnia. Todennäköisempi paino on kuitenkin 23 tonnia.

Tutkija Bill Sellers uskoo, että sama virhe pätee muihinkin dinosauruksiin, tosin heitto ei ole niin suuri kuin jättiläismäisen brachiosauruksen kohdalla.

Sellersin ryhmä laati painonlaskentamallin, joka pohjautuu 14 nykyisen ison nisäkkään painon arviointiin niiden luurankojen perusteella. Mukana olivat muun muassa norsu, sarvikuono, hevonen ja jääkarhu.

- Olimme huolissamme siitä, että aiemmat painoarviot perustuivat osaltaan taiteelliseen näkemykseen dinosaurusten olemuksesta, joten halusimme objektiivisemman metodin, Sellers kertoo.

Eläimen painon tunteminen on avainasemassa, kun halutaan selvittää sen anatomiaa ja käyttäytymistä.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat