Nasan Voyager 1 -luotain on saapunut kirjaimellisesti viimeiselle rajalle.
34 vuotta sitten matkaan lähetetty luotain on aurinkokuntamme rajalla siirtymässä hiljalleen tähtienväliseen avaruuteen.
Voyager on viime aikoina kohdannut asteittain kasvavaa kosmista säteilyä Linnunradalta.
- Tammikuun 2009 ja tammikuun 2012 välisenä aikana Voyagerin rekisteröimä kosmisen säteilyn määrä on kasvanut 25 prosentilla, Voyager-yksikön tiedemies Ed Stone kertoo Nasan sivuilla.
- Aivan viime päivinä olemme seuranneet kiivasta kasvua energiaspektrissä. Toukokuun 7. päivän jälkeen Voyageriin on osunut kosmisia säteitä viisi prosenttia aiempaa enemmän.
Luotaimen teleskoopit ovat mitanneet myös heliosfäärin sisällä kehittyviä hiukkasia.
Niiden määrä on hieman vähentynyt, mutta ei ole vielä tippunut äkillisesti. Sen odotetaan tapahtuvan, kun luotain jättää heliosfäärin eli aurinkotuulen täyttämä kuplan.
Tämän jälkeen edessä on loputtoman tuntuinen tähtienvälinen avaruus.
- Fysiikan lain mukaan Voyagerista tulee jonain päivänä ensimmäinen ihmisen valmistama alus tähtienvälisessä avaruudessa. Emme vain vielä tiedä, milloin se päivä koittaa, Stone sanoo.
34 vuodessa Voyager on taittanut vajaan 18 miljardin kilometrin matkan.
Luotain liikkuu 17,2 kilometriä sekunnissa, ja tällä vauhdilla matka Aurinkoa lähimmälle toiselle tähtijärjestelmälle Alfa Centauriin kestäisi noin 80 000 vuotta.
- Kun Voyager-luotaimet laukaistiin matkaan vuonna 1977, avaruusaikaa oli eletty vasta parisenkymmentä vuotta, Stone kuvailee.
- Moni uneksi silloin tähtienväliseen avaruuteen matkaamisesta, mutta meillä ei ollut aavistustakaan kauanko se kestäisi.
Voyager 1:n sisaralus Voyager 2 seuraa hieman erilaista rataa, ja on vieraillut niin Jupiterin, Saturnuksen, Uranuksen kuin Neptunuksenkin luona.
Myös Voyager 2 lähestyy aurinkokunnan rajaa, ja sen oletetaan jatkavan tietojen lähettämistä aina 2020-luvulle asti.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
1.
-
Suomi lähes finaalin jumbo, Tanska voitti euroviisut 01:58
2.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
5.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
6.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
7.
-
Mistä löytyy Suomen halvin taukopaikan kahvikupillinen? 06:00
8.
-
Tanska viisuvoittoon, näin finaali eteni - katso lukijoiden kommentit 01:54
9.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
10.
-
Miksi en ole kahdessa vuodessa pystynyt ostamaan digiboksia 08:00
11.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
12.
-
Ruotsi jätti Suomen ilman viisupisteitä 01:00
13.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
14.
-
Voiko nainen juoda kuin mies? 6 syytä, miksi ei kannata 06:10
15.
-
Facebook täyttyy haamutileistä – koiria, firmoja ja brändejä 08:10
16.
-
Näihin asioihin Leijonat kaatui välierässä 18.5. 18:21
17.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
18.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
19.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
2.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 18.5. 6:30
3.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
4.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 18.5. 11:37
5.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 18.5. 9:18
6.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
7.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
8.
-
Presidentti palkitsi Oriveden sankariopettajan hengenpelastusmitalilla: "Iso kunnia" 18.5. 6:30
9.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
10.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 18.5. 14:25
11.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
12.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18.5. 18:35
13.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
14.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
15.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
16.
-
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta 18.5. 15:05
17.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
18.
-
Poliisiautossa 426 hevosvoimaa – vaikeuksia vastata kaahaajien vauhtiin 18.5. 16:30
19.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 18.5. 11:39
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Tutkijoiden yllätyshavainto: Tällainen naama sytyttää Suomi-naisen
Lahdessa alkavat Suomen suurimmat arkeologiset kaivaukset
Myytti murtui: Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän onnea
Ursa vs poliisi: Tuhosiko meteoriitti taloa Liedossa vai ei?
Meteoriitin räjähdys vaurioitti omakotitaloa Liedossa
Kansainvälisestä avaruusasemasta vuotaa ammoniakkia
Tutkimus: Talvisodassa vähän leveäkasvoisia upseereita
Viron ensimmäinen satelliitti testaa suomalaista avaruuspurjetta
Uudesta ihmelääkkeestä ennustetaan helpotusta miljoonille ihmisille
Auringon voimalla lentävä kone valmiina - suhaa Yhdysvaltain yli
Pohjoisella napa-alueella ennätysvähän jääpeitettä
Tutkijat löysivät vanhenemisen syyn: "Tämä on merkittävä läpimurto"
Suomalaiset tutkivat: Koirien ja ihmisten aivoissa samanlaista toimintaa
Nasan luotain kuvasi Saturnuksen renkaisiin iskeytyviä meteoroideja
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan"
Tässä ovat loton oikeat numerot
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle
Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä




