Itämeren pohjasta paikannettu mysteerimuodostelma saattaa olla peräisin toisen maailmansodan ajalta, arvioi entinen sukellusveneupseeri Expressen-lehdessä.
Autelluksen mukaan englantilaisten on aiemmin tiedetty käyttäneen samaa tekniikkaa estääkseen sukellusveneiden kulkua.
Loukku on kerros kerrokselta valettu muodostelma, jonka päälle valamisen yhteydessä saumattiin jättimäisiä teräsverkkoja. Mikäli Autelluksen teoria pitää paikkansa, loukkuun asetetut verkot eivät olisi enää paikoillaan, vaan hapertuneet puhki ja ehkä aikojen saatossa hävinneet lähes kokonaan.
Expressenin viime keskiviikkona julkaisemasta artikkelista ei selviä tarkalleen, miten loukku olisi toiminut, mutta ilmeisesti se on jollain tavalla sotkenut tutka- ja muita signaaleja.
Autelluksen teoriaa voisi tukea se seikka, että joidenkin tietojen mukaan elektroniset laitteet eivät ole toimineet kunnolla muodostelman läheisyydessä. Tosin jos teräsverkkoja ei enää ole, niin mikä sitten aiheuttaa häiriön nyt?
Ufoharrastajien uutis- ja keskustelufoorumeilla viritellään jo tietysti uutispommia Pohjanlahden pohjassa vajaan sadan metrin syvyydessä makaavasta muukalaisaluksesta, mutta jalat kannattaa pitää maassa.
- Paljon on ollut porua ja kaikenlaisia ideoita sinkoillut, mutta mikään ei ole perustunut puhtaaseen faktaan, kritisoi Autellus asiasta noussutta kohua.
- Tämä teoria on yhtä hyvä kuin teoriat ylipäänsä ovat, kommentoi tutkimusryhmän jäsen ja aiheesta dokumenttia tekevä Lolo Westerman Expressenille keskiviikkona.
Ocean X -tutkimusryhmän on määrä sukeltaa löytöpaikalle uudelleen lähiaikoina. Ryhmän sukeltaja Stefan Hogeborn pitää Autelluksen teoriaa hyvinkin mahdollisena.
- Ympyrämuodostelma näyttää siltä kuin se olisi valettu kerros kerrokselta. Se on uskottava (teoria), koska muodostelma sijaitsee aivan keskellä kulkuväylää, Hogeborn sanoi.
Hän on aiemmin todennut, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa 20-vuotisen sukeltajanuransa aikana.
Voi tietysti ihmetellä, miksi natsiloukkuteoria nousee esille vasta nyt. Yleisesti hyväksytyin selitys tässä vaiheessa lienee yhä se, että kyseessä on luonnon muokkaama muodostelma, joskin hyvin harvinainen sellainen.
Ruotsalainen tutkimusryhmä havaitsi muodostelman sattumalta kaikuluotaimella viime vuonna. Tieto löydöstä levisi nopeasti ympäri maailman ja viestimissä alettiin arvuutella, mistä on kyse.
Oli mikä oli, oudolta se joka tapauksessa näyttää.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
1.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 16:56
2.
-
Kaikkien aikojen kuumin välierä! IS seuraa taistelua paikan päällä Globenissa 14:53
3.
-
Poliisiautossa 426 hevosvoimaa – vaikeuksia vastata kaahaajien vauhtiin 16:30
4.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 14:25
5.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
6.
-
Nyt puhuu hyllytetty Ruotsin supertähti 15:48
7.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 16:11
8.
-
Mies putosi mereen pyörätuolilla Uudessakaupungissa 15:54
9.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 13:59
10.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – kasvattaja potkii ja hakkaa lapsia remmillä 16:35
11.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 11:39
12.
-
Sedinit veivät Leijonia kuin litran mittaa 16:35
13.
-
Krista on valmis viisufinaaliin: "pankki räjähtää" 13:33
14.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 06:30
15.
-
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua" 11:55
16.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 13:41
17.
-
Huippuharvinainen, mutta pieni kotka ohitti äsken Helsingin 15:52
18.
-
Robin, onko tuo parturin takki? Ruotsin viisuedustajan outo finaalityyli 13:15
19.
-
Urpilainen: Tämä tympäisee sote-puheissa 16:39
20.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
1.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
2.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
3.
-
4-vuotiasta nukutettiin painopeitteellä päiväkodissa 17.5. 16:24
4.
-
Illalla televisiossa: ”Jos et anna miehellesi kunnolla, se alkaa etsiä sitä muualta” 17.5. 15:21
5.
-
Nasa varoittaa: Älä pidä kännykkää päällä lentokoneessa - tässä syy 17.5. 14:47
6.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 06:30
7.
-
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä 17.5. 15:49
8.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
9.
-
Yllätys Ruotsin hovissa - Madeleinen miehestä ei kuninkaallista 17.5. 15:25
10.
-
Suomi–Ruotsi-peliin saa vieläkin lippuja – ja millä hinnalla! 17.5. 22:23
11.
-
Sedinin veljekset ovat ihan Ding Dång – printtaa paperinuket viikonlopuksi! 17.5. 20:07
12.
-
Kuusi vuotta Madeleinen katoamisesta: Scotland Yardilta uusi lista epäilyttäviä nimiä 17.5. 18:11
13.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 09:18
14.
-
Ruotsin viisuyllätys: Finaalissa kaksi miestä suutelee! 17.5. 20:34
15.
-
Salama iski taloon - tulipalo syttyi 17.5. 17:29
16.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 11:37
17.
-
Naisnäyttelijä löi miestään veitsellä - 3 vuotta vankeutta 17.5. 16:28
18.
-
Tämän takia Krista ei voita 17.5. 10:10
19.
-
HS: Pihla Viitala vetäytyi merkittävästä tv-roolista Yhdysvalloissa 17.5. 15:17
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Opettaja poseerasi pikkubikineissä kuumissa kuvissa – potkuthan siitä tuli 11.5. 15:22
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
15.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Tutkijoiden yllätyshavainto: Tällainen naama sytyttää Suomi-naisen
Lahdessa alkavat Suomen suurimmat arkeologiset kaivaukset
Myytti murtui: Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän onnea
Ursa vs poliisi: Tuhosiko meteoriitti taloa Liedossa vai ei?
Meteoriitin räjähdys vaurioitti omakotitaloa Liedossa
Kansainvälisestä avaruusasemasta vuotaa ammoniakkia
Tutkimus: Talvisodassa vähän leveäkasvoisia upseereita
Viron ensimmäinen satelliitti testaa suomalaista avaruuspurjetta
Uudesta ihmelääkkeestä ennustetaan helpotusta miljoonille ihmisille
Auringon voimalla lentävä kone valmiina - suhaa Yhdysvaltain yli
Pohjoisella napa-alueella ennätysvähän jääpeitettä
Tutkijat löysivät vanhenemisen syyn: "Tämä on merkittävä läpimurto"
Suomalaiset tutkivat: Koirien ja ihmisten aivoissa samanlaista toimintaa
Nasan luotain kuvasi Saturnuksen renkaisiin iskeytyviä meteoroideja
Urpilainen: Tämä tympäisee sote-puheissa
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – kasvattaja potkii ja hakkaa lapsia remmillä
Depardieu: Presidentti Putin on minulle kuin paavi
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia
Totuus Litvinenkon kuolemasta ei ehkä koskaan näe päivänvaloa: Ratkaisevat todisteet määrättiin salaisiksi
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa




