Asteroidi ohittaa Maan taas 2029. Venäjällä on herännyt halua kansainvälisen asteroiditorjuntajärjestelmän kehittämiseksi.
Venäjälle perjantaina pudonneen meteoriitin jäljiltä on yhä yli 1200 loukkaantunutta.Venäläiset poliitikot ja uskonnolliset johtajat ovat ottaneet tilanteen omien tarkoitusperiensä lobbaamiseen.
Esiin on kaivettu jo vuonna 2009 heitetty ehdotus, jonka mukaan Maan vuonna 2029 hengenvaarallisen läheltä ohittava 99942 Apophis –asteroidi yritettäisiin ohjata poispäin ohjusten avulla.
Duuman kansainvälisten asioiden valiokunnan puheenjohtaja Aleksei Pushkov on nostanut asteroidipuolustusjärjestelmän kehittämisen Space Safety Magazinen mukaan.
- Sen sijaan, että taistelisimme Maan päällä, meidän pitäisi kehittää yhteinen asteroidipuolustusjärjestelmä, Pushkov on kommentoinut.
- Eurooppalaisen, sotilaallisen avaruuspuolustuksen sijaan Yhdysvaltojen tulisi liittää voimansa meidän ja Kiinan kanssa kehittääkseen AADS-järjestelmän.
Pushkovin mukaan kirjainlyhenne AADS tulisi sanoista Anti-Asteroid Defense System, eli asteroidien vastainen puolustusjärjestelmä.
"Emme voi odottaa, että katastrofi tappaa satoja tuhansia"
Myös avaruushallinto Roscosmoksen edustaja Anatoli Perminov ehdotti jo vuonna 2009, että Venäjän tulisi ohjata Maan vuonna 2029 ohittava 99942 Apophis –asteroidi poispäin ohjusten avulla.
- Meidän pitäisi maksaa muutamia satoja miljoonia dollareita järjestelmästä, joka voisi auttaa meitä torjumaan katastrofin, sen sijaan, että odottaisimme, että katastrofi tappaa satoja tuhansia ihmisiä, Perminov lausui vuonna 2009.
Hieman toisenlaisen näkökulman meteoriitteihin otti ortodoksinen kirkko.
Venäjän ortodoksisen kirkon pappi Zlatoust Feofan julisti, että että meteoriitti oli ”Jumalan viesti ihmiskunnalle”.
Lue lisää aiheesta Space Safety Magazinesta.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
1.
-
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa" 11:46
2.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
3.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
4.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
5.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
6.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
7.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
8.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
9.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
10.
-
Pussy Riotin puuttuminen PMMP:n keikalta ihmetytti: Ketä heitä uhkaa? 13:25
11.
-
Mihin katosivat Pussy Riotin jäsenet? Eivät esiinny Maailma kylässä -festivaaleilla 12:41
12.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
13.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
14.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
15.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
16.
-
Äiti sai sydänpysähdyksen, synnytti lapsen - ja heräsi henkiin 12:01
17.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
18.
-
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma 10:50
19.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
4.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
7.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
8.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
9.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
10.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
11.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
12.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
13.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
14.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
15.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
16.
-
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle 24.5. 12:45
17.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
18.
-
Lewis Hamiltonin seksikäs tyttöystävä nousi päähän 24.5. 13:02
19.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Koronavirus iski Tunisiaan - yksi kuollut ja ainakin kaksi tartuntaa
Jätti-invaasio! Helle toi miljardeja tuholaisötököitä Suomeen
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja"
Tutkijoiden yllätyshavainto: Tällainen naama sytyttää Suomi-naisen
Lahdessa alkavat Suomen suurimmat arkeologiset kaivaukset
Myytti murtui: Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän onnea
Ursa vs poliisi: Tuhosiko meteoriitti taloa Liedossa vai ei?
Meteoriitin räjähdys vaurioitti omakotitaloa Liedossa
Kansainvälisestä avaruusasemasta vuotaa ammoniakkia
Tutkimus: Talvisodassa vähän leveäkasvoisia upseereita
Viron ensimmäinen satelliitti testaa suomalaista avaruuspurjetta
Uudesta ihmelääkkeestä ennustetaan helpotusta miljoonille ihmisille
Auringon voimalla lentävä kone valmiina - suhaa Yhdysvaltain yli
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli
Ville Niinistö jatkaa vihreiden puheenjohtajana
Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen: "Hallituksessa tahoja, jotka eivät ymmärrä"
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa"
Lehti: Saksassa terroriuhka Mestarien liigan finaalin aikana
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma
Mellakointi levisi Ruotsissa - nyt autoja paloi Tukholman ulkopuolella
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa
AL: Hurja määrä takaisinvetoja - ennätys rikki tänä vuonna?
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia




