Helena, Elena

Tiede

Valikko

Tiede

Vilkaisepa taivaalle: Huikea ISON-komeetta näkyy jo kiikareilla!

Tähtitaivaalla on odotettavissa loistava näky marraskuun lopulla, kun ISON-komeetta ohittaa Auringon vain 1,2 miljoonan kilometrin päästä Auringon pinnasta.
Euroopan eteläinen observatorio ESO on julkistanut tuoreita kuvia syyskuussa 2012 ensimmäistä kertaa havaitusta C/2012 SI eli ISON-komeetasta, jonka kirkkaus kasvoi kymmenkertaiseksi 13. marraskuuta.

Kuvat on otettu ESO:n alaisuudessa Chilessä toimivan La Sillan observatorion TRAPPIST-teleskoopilla.

Aurinkokuntaamme ympäröivästä, jäisten kappaleiden muodostamasta Oortin pilvestä peräisin oleva ISON-komeetta on matkannut kohti aurinkokuntamme ydintä ainakin miljoonan vuoden ajan.

Kohti Aurinkoa matkaavassa ISON:ssa tapahtui 1. marraskuuta ensimmäinen purkaus, joka nosti pyrstötähden kirkkauden kaksinkertaiseksi.

Pyrstötähden lähestyessä Aurinkoa lämpöenergia tunkeutuu komeetan tiiviiseen ytimeen, mikä johtaa jään vangitsemien kaasujen ja pölyn räjähdysmäiseen purkaukseen, komeetan kirkastumiseen  ja pyrstön kasvuun.

ISON-komeetassa tapahtui toinen purkaus 13. marraskuuta, mikä nosti pyrstötähden kirkkauden kymmenkertaiseksi.

Vaikka ISON-komeetan ytimen halkaisijaksi on arvioitui vain 0,4-4 pyrstötähti on jo nähtävissä hyvillä kiikareilla. Pyrstötähden kirkkauden uskotaan kasvavan edelleen sen lähestyessä Aurinkoa siten, että se on nähtävissä paljain silmin jopa päivätaivaalla.

Tähtitaivaan tarkkailijoille paljaalla silmällä näkyvät komeetat ovat harvinaista, keskimäärin vain kerran vuosisadassa tarjolle tulevaa herkkua.

Tähdet ja avaruus -lehden mukaan ISON-komeetta näkyy Suomessa auringonnousun ja laskun aikaan kaakkoisella taivalla. ISON on parhaiten nähtävissä aamuhämärissä ennen auringonnousua ja iltahärissä auringonlaskun jälkeen.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on luonut ISON:in havainnoinnin helpottamiseksi seurantasivun.

ISON ohittaa Auringon 28. marraskuuta vain 1,2 miljoonan kilometrin päässä. Pyrstötähden arvioidaan olevan kirkkaimmillaan 29. 11. - 2.12. edellyttäen, että se ei ole hajonnut ohittaessaan Auringon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppiaan epäilykset heräsivät – kielsi putkenavaajien myynnin alle 15-vuotiaille

    2. 2

      Kännykän laturi sytytti tulipalon Vantaalla

    3. 3

      Viinaa myytiin ”rallinesteenä” Jyväskylässä – Alko: ”Harkintakyky on pettänyt”

    4. 4

      Yhdysvallat asetti uusia Venäjä-pakotteita – joukossa suomalaisia

    5. 5

      22-vuotiasta kolumbialaismissiä uhkaa kuolemantuomio Kiinassa

    6. 6

      HS: Suurmoskeija aiheuttaa kiistoja Suomen muslimien välille

    7. 7

      Teräase heilui oululaispizzeriassa – kaksi kiidätettiin sairaalaan

    8. 8

      Ruotsin hovi raivostui: Yritys teki mainoksen kuninkaan syrjähypystä – ”Katso, missä kuningas oli uskoton”

    9. 9

      Asiantuntija: Tällaisiin mokiin nuorten työnsaanti voi kompastua – ”Napapaitakuva on kuin Tinderistä”

    10. 10

      5 virhettä, jotka lähes jokainen pariskunta tekee päästessään kahdestaan ulos – ota opiksi ja vietä romanttinen ilta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppiaan epäilykset heräsivät – kielsi putkenavaajien myynnin alle 15-vuotiaille

    2. 2

      22-vuotiasta kolumbialaismissiä uhkaa kuolemantuomio Kiinassa

    3. 3

      Ukkoset työntyvät Suomeen – katso kartasta, jyriseekö kotiseudullasi

    4. 4

      ”Verta vaan valui” – Jokerien pelaajan hengen pelastanutta odotti viidakossa dramaattinen näky

    5. 5

      Mitä tapahtuu pohjoisnavan yllä – näinkö helle vyöryy Suomeen?

    6. 6

      Nuorilta tulee nyt absurdeja palkkatoiveita: ”Usein saa suostutella ja selittää...”

    7. 7

      Ben Affleckin huhutaan pettäneen vaimoaan perheen kauniin lastenhoitajan kanssa – salasuhde jatkunut jo pitkään?

    8. 8

      4 vuoden liitto ohi – julkkiskokki Harri Syrjäselle avioero

    9. 9

      Miss Helsinki etsii miestä deittiohjelmasta: ”Haluan miehen, joka jumaloi mua!"

    10. 10

      Soneran verkot kaatanut häiriö on ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yritti saada nuoren töihin 14 eurolla / tunti – sai järkyttyä heti puhelimessa

    2. 2

      4 asiaa, jotka vahingoittavat vaginaasi tietämättäsi

    3. 3

      Järkyttävät kuvat: Näin huumeiden käyttäjien kasvoille kävi muutamassa vuodessa

    4. 4

      Tähän monet haksahtivat kuvavisassa: Miten lasketaan 8+½x4?

    5. 5

      Muistatko tämän 90-luvulta? - Topless oli aito lama-ilmiö

    6. 6

      Minttu Virtasen shortsipuku jakaa mielipiteitä – katso kuvat Unkarista

    7. 7

      Rikollisliiga iski verkkopankkeihin – veivät suomalaisilta lähes miljoona euroa

    8. 8

      Muhoksen perhekodin ohjaajan murhasta epäillyt ovat ongelmanuoria

    9. 9

      Muhoksen perhekodin tragedia: Epäilty surmaaja on palkittu nuori urheilija

    10. 10

      Hausmyllyn Enzolla kaksi syöpää – ”Laulut on kohta laulettu”

    11. Näytä lisää