Meri, Vellamo

Työelämä

Valikko

Työelämä

HS selvitti suomalaisten sähköpostikäyttäytymistä lomalla: "Kummastuttaa"

Suomalaiset lukevat työsähköposteja myös lomalla, selviää Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä.
Kyselyyn vastanneista ansiotyössä olevista hieman alle puolet luki työsähköpostejaan joitakin kertoja myös lomalla. Lähes kuudesosa lukee päivittäin.

– Ei olisi ihmeellistä, jos kuudesosa lukisi silloin tällöin. Se, että kukaan lukee sähköpostejaan lomalla päivittäin kummastuttaa, Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Kirsi Ahola pohti Helsingin Sanomissa.

Kaikista eniten työsähköpostejaan lukivat yrittäjät. Heistä jopa 49 prosenttia luki sähköposteja päivittäin.

– Heidän on vaikeampi siirtää asioita pitkäksi aikaa vaille huomiota, Ahola totesi.

Alemmat toimihenkilöt näyttävät kyselyn mukaan hoitavan lomalla vähiten työasioita, sillä heistä vain 9 prosenttia luki työsähköposteja päivittäin.

Pidä loma ja työ erillään

Jottei sähköpostia tarvitsisi koko ajan olla vilkuilemassa, työpaikalla voitaisiin sopia, että akuutista asiasta lähetetään tekstiviesti, Ahola ehdottaa. Näin lomailija voisi luottaa siihen, että häneen otetaan tarvittaessa yhteyttä, ja hän pystyisi kunnolla keskittymään lomailuun.

Sosiologian dosentin Anu-Hanna Anttilan mukaan työsähköpostien lukeminen on joustamista.

– Lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa oleva työntekijä voi ajatella, että kun joustaa kesällä tekemällä pikkuisen omalla ajalla, työtä olisi jatkossakin, Anttila pohtii.

Ahola kannustaa työasioiden unohtamiseksi yksityisen matkapuhelimen käyttöä.

– On vaikeampi päästää irti työasioista, jos puhelimeen tulee koko ajan soittoja ja viestejä.

Helsingin Sanomien tilaamaan ja TNS Gallupin toteuttamaan kyselyyn tehtiin kaiken kaikkiaan 948 haastattelua. Tutkimustulosten virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ota kantaa

Luetko työsähköposteja lomalla?

Kyllä 41% En 59%
Ääniä yhteensä 3799

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää