Meri, Vellamo

Työelämä

Valikko

Työelämä

Räty: Tämä oli vaikeaa Ahteelle - siksi työtehtävät muuttuivat

IS paikalla
Torstaina iltapäivällä AKT:n kiusaamiskäräjät jatkuivat työpaikkakiusaamisesta syytetyn Timo Rädyn kuulemisella. Hän kertoi Ahteen työtehtävistä ja mikä oli erityisen vaikeaa.
Rädyn asianajaja Heikki Lampela kysyi Rädyltä, miksi Hilkka Ahteen työtehtävät muuttuivat vuonna 2007.

Räty kertoi syyksi sen, että siihen asti tehtävät eivät olleet Ahteelta sujuneet.

Tämän jälkeen Ahteen vastuulle jäi yhteiskuntavaikuttaminen ja muistioiden tekeminen.

Räty kertoi, että oli istunut vuosina 2007-2008 lukemattomia kertoja tekemässä muistioita yhdessä Ahteen kanssa, koska Räty oli kertonut niiden tekemisen olleen vaikeaa.

- Tarkoitukseni ei ollut missään nimessä tehdä kiusaa työtehtävien muuttamisella. AKT:ssa ongelmana on, että kun suurin osa työntekijöistä rekrytoidaan kentältä, ei liitossa ole johdon lisäksi montaa ihmistä, joka pystyy laittamaan asioita paperille, Räty sanoi oikeudessa.

AKT:ssa ongelmana on se, että suurin osa työntekijöistä rekrytoidaan kentältä.

Rädyn mukaan Ahteelle oli tarjolla apua niiden tehtävien tekoon, jotka olivat hänelle vaikeita.

Räty kertoi yrittäneensä järjestää Ahteelle mahdollisuuden itsenäiseen työntekoon välttääkseen konfliktia tämän kanssa.

- Luottamuspula Hilkka Ahteen kanssa tuntui ikävältä, Räty sanoi.

Päivän viimeiseksi todistajaksi kutsuttu AKT:n Jyväskylän aluetoimitsija Pentti Putkiranta kiisti nähneensä koskaan Rädyn kohdelleen epäasiallisesti Ahdetta. Putkiranta työskenteli vuonna 2009 Hakaniemen liittotoimistossa kerrosta ylempänä.

Putkirannan mukaan Hakaniemessä oli sen sijaan aistittavissa panettelua ja valtapeliä suhteessa puheenjohtajaan.

IS seuraa käräjillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. Näytä lisää