Enni, Enna, Eini

Työelämä

Valikko

Työelämä

Katso video: Näin syntyy maailmalla ylistetty Suomi-gini

Saunaillasta syntyi maailman parhaaksi valittu gin&tonic-drinkkiin tehty gini, vaikka ystävien kanssa ei pitäisi ryhtyä yrittäjäksi eikä tehdä harrastuksesta bisnestä.
Ajatus viskitislaamosta syntyi toukokuussa 2012 saunassa. Viskiharrastaja, kauppatieteilijä Miika Lipiäinen tarjosi lauteilla kavereilleen Lontoosta tuomaansa ruisviskiä. Kaverukset ihmettelivät, miksi kukaan ei tee Suomessa ruisviskiä, vaikka se kuulostaa todella suomalaiselta tuotteelta.

Viskiä maistellessa moni huonokin idea voi tuntua hyvältä, mutta tällä kertaa saunastartti käynnisti menestystarinan. Tislaamon perustaminen Isonkyrön vanhaan Oltermannin meijeriin tuntui sen kokoluokan kuningasajatukselta, että miehet ryhtyivät jo saunaillan aikana soittelemaan ja selvittelemään, miten yrityksen voisi perustaa.

Kaikilla perustajajäsenillä oli siinä vaiheessa päivätyö eri aloilla. Ennen täyspäiväistä työtä tislaamolla Kyrö Distilleryn toimitusjohtaja Miika Lipiäinen työskenteli lääketeollisuudessa, päätislaaja Kalle Valkonen kasvatti levää Helsingin yliopistolla ja Mikko Koskisella oli mediapuolen start-up yritys. Miko Heinilä työskentelee edelleen Wärtsilällä ja Jouni Ritolalla on oma logistiikkabisnes.

Viiden perustajajäsenen lisäksi palkkalistoilla on nyt 13 työntekijää. Lipiäisen mielestä bisneksen pyörittäminen kaveriporukalla on ollut mielettömän hauskaa siitäkin huolimatta, että toiminnassa näkyvät kummatkin korporaatiokliseet: ei pitäisi ryhtyä yrittäjäksi ystävien kanssa eikä tehdä harrastuksesta bisnestä.

Kyrö Distillery Companyn toiminta käynnistyi kunnolla vasta huhtikuussa 2014, kun tislaamon perustamiseen vaadittavat luvat oli saatu läpi. Sen jälkeen kuukausittainen liikevaihto on kasvanut jo viisitoistakertaiseksi. Tislaamo on vielä tällä hetkellä täysin viiden perustajajäsenen omistuksessa, kiitos viskipoikiin uskovan paikallispankin.

– Ensi vuonna investoidaan niin, että unet lähtee, Lipiäinen uhoaa.

Tällä hetkellä Kyrö Distilleryn tuotteita myydään 14 maahan.

– Ollaan vielä alkuvaiheessa. Ei missään nimessä olla globaalisti tunnettu brändi muuta kuin ydinharrastajaporukan keskuudessa.

Vuoden kuluttua Kyrö Distilleryn tuotteita olisi tarkoitus saada vahvemmin Britannian, Saksan ja Japanin markkinoille.

Kansainvälistä menestystä nuori yritys on ehtinyt jo saada. Kyrö Distilleryn tislaama Napue-gini valittiin tänä vuonna maailman parhaaksi giniksi gin&tonic-drinkkiin. Arvostetussa juoma-alan kilpailussa International Wine and Spirit Competitionissa 250 asiantuntijaa arvioi sokkona viinejä ja väkeviä juomia.

Miika Lipiäinen kuvailee voittoisaa Napue-giniä rehelliseksi pohjalaiseksi tuotteeksi, joka syntyy intensiivisen makuisista suomalaisista marjoista ja yrteistä sekä ruistisleestä.

– Kummatkin ginimme, Napue ja Koskue, sijoittuivat kilpailussa niin hyvin, että voidaan sanoa, että maailman paras ja toiseksi paras gini tulee Pohjanmaalta, Lipiäinen sanoo.

Yritys tekee brändiään tunnetuksi ginin avulla sillä välin, kun viski kypsyy sen tarvitsemat kolme vuotta. Vuonna 2017 yrityksen viskikin on jo markkinoilla.

Miika Lipiäisen mukaan viina ilman tekijäänsä ei ole oikein mitään. Hänen mielestään kuluttajan on tärkeää nähdä, kuka tuotetta tekee ja millä filosofialla.

– Me tehdään tätä sydämellä ja sielulla ja meidän näköisellä rehellisen rujolla meiningillä.

Pullodesignissa käytetään mahdollisimman selkeitä pohjoismaisia elementtejä ja pääosassa kaikessa yrittäjien tekemisissä on heidän oma tarinansa, arvomaailmansa ja tuotteen tekijät.

– Melkein kaikelle olemme saaneet tuottajan Suomesta, mutta katajanmarjat tulevat Saksasta ja Puolasta.

Yhteistyö paikallisten tuottajien kanssa on Kyrö Distillery Companylle tärkeää. Tavoitteena on Lipiäisen mukaan maailmanvalloitus. Matkalla sinne on hienoa pystyä antamaan myös takaisin sille yhteisölle, joka on tukenut yrityksen alkutaipaletta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    7. 7

      Kirkko lähti mukaan olutbisnekseen, seurakunta repesi kahtia – ”Päättäjiä tuntuu häiritsevän hautausmaan vesitynnyritkin”

    8. 8

      Jäämereltä valuu hyytävää pakkassäätä koko Suomeen – keskiviikkona säässä tapahtuu jälleen käänne

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää