Matti, Matias

Työelämä

Valikko

Työelämä

Anneli Koivunen astuu TJ Groupin johtoon

TJ Groupin toimitusjohtajaksi huomisesta alkaen on nimitetty tytäryhtiö Key Partnersin Anneli Koivunen. Hän jatkaa myös Key Partnersin vetäjänä.
TJ Groupin toimitusjohtajan virkaa yli kolme vuotta pitänyt Mikko Setälä jatkaa yhtiön hallituksessa varajäsenenä.

- Mikko Setälä on kaudellaan läpivienyt TJ Groupin saneerauksen ja yritysrakenteen selkiyttämisohjelman jotka ovat luoneet edellytykset kannattavan ja kasvavan liiketoiminnan kehittämiselle. GAP AG:n kanssa vielä heinäkuussa neuvoteltavan yritysjärjestelyn myötä yhtiö siirtyy uuteen kehitysvaiheeseen. Tämä on sopiva hetki toimitusjohtajan vaihtamiseen, uskoo TJ Groupin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Tilman.

- Monipuolisen kokemuksensa ja osaamisensa myötä Koivusella on erinomaiset edellytykset johtaa uudistuvaa TJ Groupia, Tilman sanoo.

Koivusella on noin 20 vuoden kokemus it-alalta. Aiemmin hän on ollut TJ Group -konsernin palveluksessa muun muassa Suomen toimintojen operatiivisena johtajana, Key Partnersin toimitusjohtajana ja Suomen johtoryhmän jäsenenä.

Ennen siirtymistä TJ Groupin palvelukseen Koivunen työskenteli muun muassa kehitysjohtajana Fortumissa, jossa hän vastasi konsernin laajuisesti sähköisten liiketoimintakanavien kehittämisestä. Tätä ennen hän on työskennellyt esimerkiksi TietoEnatorissa sekä finanssialan yrityksissä eri tehtävissä.

Yhtiöjärjestelyjen jälkeiseen TJ Groupiin kuuluu TJ Group Oyj -emoyhtiö sekä täysin omistetut yhtiöt Documenta Oy, Key Partners Oy, Planmill Oy ja TJ Group GmbH. Tämän lisäksi yhtiö omistaa Editan kanssa puoliksi Morning Digital Design Oy:n sekä GAP AG:n kanssa puoliksi Gedys NV:n ja TJ Group Software House Holding Oy:n.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    3. 3

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    8. 8

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    9. 9

      Iskikö Pussycat Dolls -kaunotar 17-vuotiaan Brooklyn Beckhamin? Viettivät iltaa läheisissä tunnelmissa – ikäeroa 18 vuotta!

    10. 10

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    3. 3

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää