Matti, Matias

Työelämä

Valikko

Työelämä

Tauon paikat kasvavat lämmön noustessa

Teetkö työtä otsa hiessä ja paita märkänä? Työnantaja ei saa kesäkuumallakaan tyytyä päivittelemään hellettä. Lämpöaltistukseen on puututtava teknisin keinoin tai taukojen avulla.
Auringon lämpö tuntuu myös työsuojelupiirien neuvonnassa. Työpaikan lämpötilaan ja työn tauotukseen liittyvät kyselyt yleistyvät työsuojelupiirien mukaan kesäisin yleensä noin viikon lämpimän kauden jälkeen. Vaikka jäähdytyslaitteistoja on asennettu useille työpaikoille, monen olo tuntuu kesäkuumalla tukalalta.

Työnantajan velvollisuutena on teknisin toimenpitein huolehtia siitä, että lämpötila työpaikalla pysyy alle 28 asteen, kun ulkoilman lämpötila on normaali eli alle hellelukeman (+25° C), työsuojelupiirit ohjeistavat.

Jos työpaikan ilman lämpötila helteen vuoksi, teknisistä toimenpiteistä huolimatta, ylittää 28 astetta, on kevyitä ja keskiraskaita, pakkotahtisia töitä ryhdyttävä keventämään lyhentämällä työntekijöiden altistusaikaa lämpörasituksessa. Altistusajoiksi ovat vakiintuneet 50 minuuttia tunnista, kun lämpötila on alle 33 astetta ja 45 minuuttia tunnista, kun lämpötila ylittää 33 astetta.

Keskittymiskyky kärsii kuumasta

Liian lämmin työympäristö ei koettele vain fyysisen työn tekijöitä. Kuumuudesta kärsivät myös keskittymiskyky ja työteho, työsuojelupiirit muistuttavat. Myös asiakkaat saattavat suhtautua saunaa muistuttavaan toimistoon tai myymälään negatiivisesti.

Kehossa kuumuus vaikuttaa kehossa monin tavoin. Kun työympäristön lämpötila nousee liian korkeaksi ihmisen lämpötasapaino saattaa järkkyä sisäelinten lämpötilojen noustessa liiallisesti.

Kun ilma on kuumaa, sydän lyö nopeammin kuin normaalissa huoneenlämmössä ja pintaverenkierto vilkastuu. Lihakset väsyvät ja suorituskyky alenee. Runsas hien tuotanto puolestaan vaikeuttaa elimistön neste- ja suolatasapainon ylläpitoa. Jos neste- ja suolavajetta ei korvata, sisäelinten lämpötilojen nousu kiihtyy ja elimistön kuivuminen kuormittaa verenkiertoa ja sydäntä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. 6

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. Näytä lisää