Onni, Sisu

Työelämä

Valikko

Työelämä

Kiinalaiset: Nokia rikkoo työlakia

Nokian kiinalaisten työntekijöiden mielestä matkapuhelinvalmistaja ei ole hoitanut Symbian-tuotekehittäjien siirtymistä Accenturen palvelukseen Kiinan lakien mukaan.

Matkapuhelinvalmistaja Nokian kiinalaiset työntekijät moittivat, ettei Nokia antanut heille ajoissa tietoa työnantajan vaihtumisesta. Nokia aikoo vähentää Kiinassa Symbian-tuotekehityksestä ja palveluista 170 työpaikkaa. Nokia siirtää työntekijät Accenturen palvelukseen.

Kiinalaisista työntekijöistä 29 on kieltäytynyt lopettamasta työsuhdetta Nokian kanssa, kertoo National Business Daily –lehti. Kiinalaiset ovat lähettäneet yhteisen kirjeen Nokian Kiinan henkilöstöhallinnolle asiasta.

Kiinalaisten vaihtoehtoina on ollut joko suostua siirtymään Accenturelle tai kieltäytyä tarjouksesta. Paluuta Nokialle ei ole. Työntekijöiden mukaan Nokia ei jättänyt tarpeeksi aikaa miettiä työpaikan vaihtoa.

Nokia ilmoitti huhtikuussa vähentävänsä työpaikkoja. Kiinalaisten työntekijöiden mukaan he eivät pyynnöistä huolimatta saaneet tietää Nokialta työpaikkojen leikkauksesta ennen 24. kesäkuuta.

Heinäkuun 22. päivänä Nokia ilmoitti kiinalaisille Symbian-kehittäjille, että he siirtyvät Accenturen palvelukseen. Kaksitoista päivää myöhemmin Nokia ilmoitti, että kiinalaisilla on aikaa enintään kymmenen päivää ilmoittaa valintansa Accenturen tai eroamisen välillä.

Kiinalaiset lakiasiantuntijan mukaan Nokian toiminta on vastoin Kiinan lakeja. Jos väen vähennykset johtuvat taloudellisista syistä, Kiinassa työnantajan pitäisi kertoa leikkauksista työntekijöille tai ammattiliitoille 30 päivää etuajassa.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      AP: Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    7. 7

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    8. 8

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    9. 9

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      AP: Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. Näytä lisää