Tuuli, Tuulia, Hilda

Työelämä

Valikko

Työelämä

Nokian johtoryhmä uusiksi: Savander, McDowell ja DeVard ulos yhtiöstä

Nokian johtoryhmän jäsenet Jerri DeVard, Mary McDowell ja Niklas Savander jättävät yhtiön.
Nokia on tänään kertonut nimittäneensä Juha Putkirannan tuotantotoiminnoista vastaavaksi johtajaksi, Timo Toikkasen Mobile Phones -yksikön johtajaksi, Chris Weberin myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi, Tuula Rytilän markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi ja Susan Sheenanin viestinnästä vastaavaksi johtajaksi.

Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber ovat lisäksi Nokian johtokunnan jäseniä heinäkuun alusta lähtien.

Yhtiön markkinointijohtaja Jerri DeVard, Mobile Phones -yksikön johtaja Mary McDowell ja Marketsin johtaja Niklas Savander jättävät Nokian johtokunnan kesäkuun lopussa jatkaakseen uusien mahdollisuuksien parissa Nokian ulkopuolella, Nokia tiedottaa.

Nokian mukaan he toimivat Nokian neuvonantajina toimiinsa liittyvän siirtymävaiheen yli.

Savander on tehnyt pitkän uran Nokialla. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä Nokiassa ja Nokia Networkissa vuodesta 1997 lähtien. Hän on ollut muun muassa NAVTEQin ja Nokia Siemens Networksin hallituksen jäsen.

Viimeisimmässä tehtävässään Savander johti Nokian myyntiä, markkinointia, tuotanto- ja logististiikkatoimintoja sekä IT-toimintoja. Hän on ollut Nokian johtokunnan jäsen vuodesta 2006 lähtien. Savander jättää kesäkuun lopussa myös Nokia Siemens Networksin hallituksen jäsenyyden. 

McDowell on ollut useissa johtotehtävissä Nokiassa, mukaan lukien NAVTEQin hallituksen jäsenenä. Viimeisimpänä tehtävänään hän johti Nokian globaalia Mobile Phones -liiketoimintayksikköä. Hän aloitti Nokiassa vuonna 2004 ja toimi johtokunnan jäsenenä siitä lähtien.

Jerri DeVard aloitti yhtiössä viime vuoden tammikuussa ja johti Nokian markkinointia ja brändinhallintaa. Hän oli Nokian johtokunnan jäsen.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. Näytä lisää