Onni, Sisu

Työelämä

Valikko

Työelämä

Applen "avaruusalus" myöhästyy

Suunnitelmiaan viilannut Apple avaa uuden ympyräkonttorinsa aikaisintaan vuonna 2016.

Applen aikeet saada uusi 14 000 hengen pääkonttori käyttöön vuonna 2015 eivät toteudu, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Laskeutuneelta avaruusalukselta näyttävä konttori avataan näillä näkymin vuoden 2016 puolivälissä.

Yhtiö on tehnyt pieniä muutoksia suunnitelmiinsa, joita sen kotikaupunki Cupertino ei edes vaatinut. Apple ilmoitti muutoksista odotettua myöhemmin, minkä vuoksi hankkeen hyväksyminen varhain ensi vuonna muuttui mahdottomaksi.

Cupertinon kaupungin ympäristöarviointi valmistuu näillä näkymin kesäkuussa, mikä mahdollistaisi rakennustöiden aloittamisen vielä vuoden 2013 puolella – jos kaikki sujuu jouhevasti.

Cupertinon edustaja sanoi Bloombergille, että hanke etenee "hieman hitaasti". Kaupunki on näyttänyt rakennukselle koko ajan vihreää valoa, mutta aina on mahdollista, että joku kaupunkilainen jättää rakennuksesta valituksen.

Apple on pyrkinyt tekemään tontista selvästi entistä vihreämmän ja puisemman. Valtaosa parkkipaikoista sijoitetaan maan alle, ja talon katolle asennetaan aurinkopaneeleita. Kuitenkin esimerkiksi lisääntyvä liikenne huolestuttaa.

Yhtiö alkoi viime keväänä pyytää tonttinaapureilta palautetta jopa 260 129 neliömetrin talostaan. Uusissa suunnitelmissa Apple aikoo muun muassa toteuttaa hankkeen ilman, että tontilta viedään lainkaan maata pois.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    2. 2

      Tuleeko ensimmäinen kulta Suomeen? IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    5. 5

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    6. 6

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    9. 9

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    10. 10

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    2. 2

      Tuleeko ensimmäinen kulta Suomeen? IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    5. 5

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    6. Näytä lisää