Meri, Vellamo

Työelämä

Valikko

Työelämä

Snowden: Väitteet venäläisten avusta "järjettömiä"

Tietovuotaja kiistää selvin sanoin saaneensa apua venäläisiltä The New Yorkerin haastattelussa.

Yhdysvaltain hallituksen harjoittaman suurvakoilun paljastanut ja Venäjällä tilapäisesti asuva Edward Snowden puolustautui tuoreita syytöksiä vastaan. Jotkut Yhdysvaltain kongressin jäsenet ovat epäilleet Snowdenin saaneen apua venäläisiltä ja olevan ehkä jopa vakooja.

Snowden korosti poikkeuksellisessa haastattelussa, että hän toimi "selvästi ja yksiselitteisesti yksin, ilman apua keneltäkään puhumattakaan valtioista".

– Tämä "venäläinen vakooja" -ajatus on järjetön, tietovuotaja sanoi The New Yorkerille.

Hän muistutti päätyneensä Venäjälle vahingossa, kun hän juuttui lentokentälle kymmeniksi päiviksi Moskovassa.

Snowdenin mukaan hänen ei pitänyt jäädä Venäjälle, mutta Yhdysvallat piti huolen hänen passinsa peruuttamalla, ettei poispääsyä ollut.

Snowden etsi turvapaikkaa muun muassa Latinalaisesta Amerikasta, mutta mahdollisuudet turvalliseen lentoon eivät näyttäneet kummoisilta, kun jopa Bolivian presidentin lentokone pakotettiin maahan, koska Snowdenin epäiltiin olleen kyydissä.

Kaiken kaikkiaan Snowdenia ei ihmetytä niinkään loanheitto, vaan se, miten helposti syytökset läpäisevät median seulan, vaikka väitteiden esittäjät itse myöntävät vain spekuloivansa.

Edward Snowden antaa harvoin haastatteluja. Mutta lisää Snowdenin mietteitä on luvassa jo tänään illalla, kun hän vastaa illalla tunnin ajan yleisön kysymyksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. Näytä lisää