Airi, Aira

Työelämä

Valikko

Työelämä

Raakaa peliä GitHubissa? Nainen tilittää kauhun hetket

GitHubista lähtenyt työntekijä Julie Ann Horvath kuvaili kokemuksiaan TechCrunchille. GitHubin perustaja ja pääjohtaja on käynnistänyt tutkimukset työntekijän kohtelusta.

Ohjelmistohankkeiden isännöintipalvelussa GitHubissa on paljastunut päällisin puolin vakavalta vaikuttava työntekijän häirintätapaus. Kehittäjä Julie Ann Horvath erosi yhdysvaltalaisyhtiöstä jouduttuaan pitkäkestoisen kiusaamisen kohteeksi, hän kertoi TechCrunchille.

Ongelmat olivat monisyisiä. Miespuoliset työntekijät eivät Horvathin mukaan arvostaneet hänen panostaan ja hän sanoo myös kärsineensä firman yhden perustajan sekä tämän vaimon henkisestä väkivallasta. Vaimon erään kohtaamisen jälkeen Horvath kuvailee tärisseensä kauhusta.

Lisäksi yksi työntekijä tuli "tunnustamaan rakkauttaan" Horvathille, vaikka tämän tiedettiin olevan parisuhteessa firman toisen työntekijän kanssa. Kun Horvath torjui lähentelyn, työntekijä alkoi syytösten mukaan sabotoida koodia poistamalla Horvathin kirjoittamia osuuksia.

Haastattelun maalaama varsin karu kuva GitHubin henkilöstön käytöksestä on tietenkin vain kolikon toinen puoli. Mutta jotain totuudesta kertonee toisen perustajan ja pääjohtajan Chris Wanstrathin välitön reaktio syytöksiin: Väärinkäytöksistä syytetty perustaja on laitettu lomalle ja hänen vaimollaan on nyt porttikielto toimistoon. Pakkolomalle joutui myös se "suosittu" työntekijä, joka väitetysti yritti lähennellä Horvathia.

– Tiedämme, että meidän on ryhdyttävä toimiin, ja olemme aloittaneet täyden tutkinnan, Wanstrath kirjoittaa GitHubin blogissa. Hän pyytää Julie Horvathilta anteeksi ja tunnustaa, että asioita olisi voitu tehdä toisin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    8. 8

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää