Seppälän olympiapaikka enää yhden kortin varassa

Julkaistu: 23.5.2012 19:23

Hanna-Maria Seppälän unelma olympiapaikasta Lontooseen jäi enää yhden kortin varaan.

Seppälä jäi Debrecenin EM-uinneissa 100 metrin vapaauinnin finaalissa seitsemänneksi ajalla 55,68.

Olympiapaikka edellyttää aikaa 54,57. Seppälän viimeinen mahdollisuus alittaa olympiaraja on 16.-17. kesäkuuta Roomassa Mare Nostrum -kilpailussa.

Seppälän vaisuudelle on kuitenkin selkeä selitys. Rentous puuttui, eikä ihmekään.

- Ennen starttia oli kyllä rentoutta. Sitten tuli vähän astman kanssa ongelmia just ennen starttia, ja se vähän vaikeutti uintia, Seppälä kertoi suomalaiskoivujen vaikutuksista tärkeään kisasuoritukseen.

- Aiempien uintien perusteella tuntui, että olisi varmasti saanut parempaa irti. Nyt kuitenkin hyytyi jo varsin aikaisessa vaiheessa. Ei mahtanut mitään.

Ennen Roomaa Seppälä urakoi EM-altaassa vielä perjantaina 50 metrin selkäuinnissa, lauantaina 50 metrin vapaauinnissa ja päätöspäivänä sunnuntaina sekauintiviestissä.

- Täysillä mennään vielä. Tiedän, että olen hyvässä kunnossa, täytyy vain toivoa että saa pidettyä tämän paremmassa kunnossa kisojen loppuajan, Seppälä vakuutti viitaten astmaansa.

100 metrin vapaauinnissa EM-kultaa voitti Ruoptsin Sarah Sjöström.

Laukkasella ennätyspäivä


Noora Laukkanen oli naisten 200 metrin sekauinnin välierissä 16:s ajalla 2.17,30 ja karsiutui loppukilpailusta. Se ei kuitenkaan 19-vuotiasta uimaria harmittanut, sillä alkuerissä tuli oma ennätys 2.17,06 eikä illankaan välierä siitä kauas jäänyt.

- Ennätys parani kahdella sekunnilla. Yllätti, ei tuollaista ihan joka päivä satu, olympialaisten B-rajan alittanut Laukkanen iloitsi.

- Välierässä aloitin rohkeasti, ja 150 metriin asti vauhti oli alkuerää kovempaa. Ei sitten kuitenkaan jaksanut loppuun saakka puristaa. Mutta kyllä jo välieriin pääsykin yllätti.

Miesten 200 metrin rintauinnissa Matti Mattsson oli välierien 15:s ajallaan 2.13,49 (alkuerissä 8:s, 2.13,26). Mattssonkin jaksoi välierässä kolme neljäsosaa matkasta, vaan ei enää sitä viimeistä altaanmittaa.

- En nyt ihan tyytyväinen tähän voi olla. 150 metriin asti meni ihan mallikkaasti, mutta sitten loppui käsivedosta voima, Mattsson kommentoi.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat