Enni, Enna, Eini

Uinti

Valikko

Uinti

Mattssonin kultatavoite pitää kehnosta aloituksesta huolimatta

Rio 2016
Suomen ennätyksen rikkonut Tanja Kylliäinen pursui iloa.
Uimari Matti Mattsson ei lähtenyt purkamaan kultatavoitteitaan Rion olympialaisissa, vaikka avauslaji sujuikin häneltä kehnosti.

– Ei ole mitään syytä lähteä perumaan niitä puheita, Mattsson sanoi lauantaina Rion Aquatics Stadiumilla.

Mattsson on ilmoittanut, että hän tavoittelee 200 metrin rintauinnista olympiakultaa ja maailmanennätystä. Avauslajissaan sadan metrin rintauinnissa hän juuttui alkueriin vaatimattomalla ajalla.

Mattsson oli lauantaina hämillään. Suoritus meni hänen omien sanojensa mukaan ”täysin vihkoon”, eikä syytäkään vaisuuteen tuoreeltaan löytynyt.

– En tiedä, mikä oli vikana. Kaikki on mennyt hienosti tähän asti. Mitään ylilatautumistakaan ei ollut, Mattsson sanoi.

Hän tähtäsi sivulajissaan Jarno Pihlavan yli kymmenen vuotta vanhan Suomen ennätysajan 1.01,17 rikkomiseen, mutta joutui tyytymään aikaan 1.02,45, jolla ei ollut asiaa jatkoon.

– Jo startissa meni pieleen. Huojuin, ja luulin jo, että minut hylätään. Huolimatta ongelmista lähdössä, uiminenkin oli huonoa.

Mattssonin tähänastisen urheilu-uran toistaiseksi tärkein päivä koittaa tiistaina. Silloin olympiauintien ohjelmassa on miesten rintauinnin 200 metrin alkuerä ja välierä. Ennen finaalia ja kultaunelmaa olisi siis selvitettävä alkukilpailu ja välierä.

Kylliäinen: Kaikki tuntuu oikealta

Tanja Kylliäinen säväytti kauhomalla 400 metrin sekauinnin alkuerissä naisten Suomen ennätykseksi 4.45,33. Se ei kuitenkaan riittänyt jatkopaikkaan. Entinen, pari vuotta vanha Suomen ennätysaika 4.47,07 oli myös Kylliäisen nimissä.

Yhdysvalloissa asuva ja harjoitteleva Kylliäinen säteili iloa suorituksensa jälkeen. Hän ui nyt ensimmäistä kertaa olympia-altaassa. Katsomossa kannustamassa häntä oli myös perheenjäseniä. Kylliäisen äiti on amerikkalainen ja isä suomalainen.

– Mahtavaa! Olen odottanut tätä hetkeä monta vuotta ja pystyin ennätykseen, 155-senttinen tehopakkaus riemuitsi.

– Ajattelin suorituksen aikana, että nämä ovat ensimmäiset olympialaiset ja tämä on niin siistiä. Ajatus pysyi kuitenkin sen verran koossa, että keskittyminen säilyi uinnissa, Kylliäinen hehkutti.

Kylliäinen kilpailee Riossa henkilökohtaisella matkalla vielä maanantaina, jolloin hän ottaa osaa 200 metrin sekauintiin. Tätä hän pitää päämatkanaan.

– Odotan pystyväni siinä välieräpaikkaan. Toivottavasti pystyn myös siinä ennätykseen. Joka tapauksessa oloni on rento ja kaikki tuntuu oikealta, Kylliäinen raportoi.

Koski käänsi katseen 200 metrille

Matias Koski karsiutui jatkosta 400 metrin vapaauinnissa vaatimattomalla ajalla 3.55,57. Hän oli alkuerien 42:s.

Koski ui matkan selvästi huonommin kuin Lontoon EM-kisoissa keväällä.

– En oikein tiedä, mikä meni vikaan, hän totesi naama peruslukemilla.

Koski odottaa huomattavasti parempaa 200 metrin vapaauintikisasta. Kahdella sadalla metrillä hän sijoittui EM-altaassa neljänneksi Suomen ennätyksellä.

– Kaksisatanen on aina ollut se, mihin treeneissäkin oikeastaan tähdätään.

Olympialaisten kilpailuohjelma on Kosken ja hänen kilpakumppaniensa kannalta vaativa, sillä 200 metriä on ohjelmassa jo sunnuntaina.

– Se ei oikeastaan haittaa. Olen tottunut uimaan peräkkäisinä päivinä. Uskon, että palautuminen sujuu ongelmitta, Kylliäisen tapaan Yhdysvalloissa asuva ja harjoitteleva Koski sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää