Aarteiden etsijä uskoo löytäneensä upotetun platinalaivan - "Miljardilasti"

Julkaistu: 02.02.2012 11:26

Amerikkalainen aarteiden etsijä Greg Brooks aikoo nostaa "platinalastin" pintaan.

Sub Sea Research -yrityksen omistaja Greg Brooks kertoo löytäneensä jo vuonna 2008 Yhdysvaltain edustalta "aarrelaivan" - vuonna 1942 upotetun brittiläisen Port Nicholsonin.

Hän julkisti löytönsä vasta nyt, koska halusi kumppaneineen hankkia ensin tuomarilta päätöksen oikeudesta nostaa laivan lasti.

Saksalainen sukellusvene torpedoi Port Nicholsonin toisen maailmansodan aikana Cape Codin edustalla. Laivan lastina kerrotaan olleen platinaharkkoja sekä hieman kultaa ja timantteja.

Brooksin mukaan platinan nykyarvo olisi jopa yli kaksi miljardia euroa!

- Aion saada ne vaikka minun pitäisi nostaa koko laiva merestä, Brooks uhoaa.

Tehtävä ei ole helppo, sillä laiva makaa yli 200 metrin syvyydessä 80 kilometrin päässä rannasta. Brooks aikoo käyttää sukellusrobottia.

Hänen projektiaan epäillään lähes joka kantilta.

Ensinnäkin, merihistorioitsija, arkeologi Robert F. Marx epäilee, että laivalla olisi platinaa niin paljon kuvitellaan.

- Jokainen hylky on aina arvokkain tai suurin ja löytö merkittävin, hän naureskelee.

Toiseksi, laivan lasti on saatettu kaikessa hiljaisuudessa nostaa jo ajat sitten, sillä sen perässä ovat olleet muutkin.

Kolmanneksi, lastin omistuksesta on luvassa mehevä omistusriita, jos se osoittautuu arvokkaaksi.

Platina oli Neuvostoliiton maksu Yhdysvalloille sotatarviketoimituksista. Yhdysvallat ei lastia voi vaatia, koska se sai Neuvostoliitolta korvaavan maksun laivan upottua. Venäjä voisi kuitenkin teoriassa ilmoittautua lastin omistajaksi.

Lusikkansa soppaan voi laittaa myös Britannia, jonka lipun alla Port Nicholson purjehti. Näin uskoi uutistoimisto AP:n haastattelema brittiviranomainen.

Greg Brooks aikoo aloittaa hylyn tutkimukset viimeistään ensi kuussa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä