Meksikon kansallinen antropologian ja historian instituutti on kertonut kaivauksissa löytyneestä tiilenpalasta, jossa on mahdollisesti viittaus joulukuuhun 2012.
"Tuomiopäiväennustukselle" sinänsä ei ole tieteellistä näyttöä, vaan tutkijapiireissä yleinen käsitys on, että mayojen aikakäsityksessä siirrytään yksinkertaisesti vain jaksosta toiseen.
Myös Meksikon arkeologinen instituutti pitää maailmanloppu-uskomusta hölynpölynä, jota asiaa se moneen kertaan korosti myös kertoessaan uudesta löydöstä.
Tähän asti ainoa tunnettu 2012-viittaus on löytynyt niin kutsutusta Tortugueron kivestä Tapascosta Meksikosta.
Uusin kaiverrus löytyi läheiseltä Comalcalcon raunioilta peräisin olevasta tiilenpalasta.
Meksikon antropologian ja historian instituutin edustaja Arturo Mendez kertoi uutistoimisto AP:lle, että tiilenpala on löydetty jo vuosia sitten, mutta sitä on tutkittu kaikessa hiljaisuudessa.
Arviolta 1300 vuotta vanha Comalcalcon tiili ei ole ollut julkisesti näytillä, vaan sitä on säilytetty instituutin varastossa.
Täysi salaisuus löytö ei ole ollut, sillä AP:n mukaan kaiverruksista on keskusteltu alan asiantuntijoiden keskustelupalstoilla internetissä.
"En ole vakuuttunut"
Harva uskoo, että kyseessä olisi täysin varmasti viittaus päivämäärään 21.12.2012.
- Joidenkin mielestä se viittaa vuoteen 2012, mutta en ole vakuuttunut, sanoi mayatutkija David Stuart Teksasin yliopistosta.
Stuartin mukaan kaiverrus kuitenkin täsmää laskennallisesti 13 baktunin eli mayojen yleisimmän pitkää ajanjaksoa kuvaavan määreen kanssa.
13 baktunin mittainen ajanjakso – tai maailmanjakso – umpeutuu taas ensi vuoden joulukuussa.
Mayojen ns. pitkälaskukalenterissa yksi baktun on noin 395 vuotta, ja 13 baktunia on täysi kierros.
"Hän/se saapuu"
Tutkija Stuartin mukaan Comalcalcon tiilestä näyttäisi olevan erotettavissa ainakin verbi ”huli” eli ”hän/se saapuu”.
Hän pitää todennäköisimpänä, että kaiverrukset eivät ole ennustuksellisia, vaan liittyvät vastaaviin ajanjaksoihin menneisyydessä.
Tästä todisteena Stuart pitää sitä, että toisin kuin Tortugueron kivessä, Comalcalcon tiilessä ei hänen mielestään ole tulevaa aikaa ilmaisevia aikamuotoja.
- Se voisi kuvata jotain tärkeää tapahtumaa mayojen klassisella kaudella, Stuart arveli.
Mayojen ajanlasku koostuu monimutkaisista kalenterijärjestelmistä. Kukin jakso alkaa ja päättyy säännönmukaisesti, mutta siitä ei ole näyttöä, että jonkin kauden loppu tarkoittaisi tuomiopäivää.
- Mitään tieteellistä tai edes länsimaiseen kulttuuriimme liittyvää perustetta ei päivämäärään liitetyillä ennustuksilla ole. Tämänhetkinen päivää ympäröivä kohu on peräisin muutamalta yhdysvaltalaiselta niin kutsuttujen ”salatieteiden” harrastajalta, jotka ovat luoneet omia tulkintojaan päivämäärän merkityksestä, totesi jo vuonna 2009 Helsingin yliopiston tutkija Marianna Ridderstad Tähdet ja Avaruus -lehdessä.
Kommentit
Kirjoita kommentti




