Tino, Voitto, Valentin

Ulkomaat

Ulos Valikko

Ulkomaat

Sisunautti ei pääse vielä avaruuteen - Endeavour-sukkulan lähtö peruttu

Vuoto polttoainejärjestelmässä on estänyt avaruussukkula Endeavourin laukaisun lauantaina.

Vika huomattiin, kun sukkulan polttoainesäiliötä täytettiin laukaisua varten Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. Endeavourin piti lähteä matkaan Suomen aikaa iltapäivällä lauantaina. Discovery-sukkula kärsi maaliskuussa samanlaisesta ongelmasta, ja sen laukaisu lykkääntyi neljällä päivällä.

Nasa ei heti ilmoittanut tarkkaa aikaa Endeavourin uudelle laukaisulle, mutta kaavaili alustavasti yrityksen tapahtuvan keskiviikkona. Tämä kuitenkin merkitsee aikatauluongelmia, sillä Nasan uuden kuuluotaimen laukaisun pitäisi tapahtua samana päivänä. Jos laukaisu ei onnistu keskiviikkona, koittaa uusi tilaisuus vasta heinäkuussa.

Endeavourin on muun muassa määrä viedä avaruusasemalle varaosia, koostaa käyttökuntoon asemaan liitetty japanilainen Kibo-laboratorio ja testata aseman robottikäsiä.

Endeavourin miehistöön kuuluu myös lähes suomalainen astronautti Tim Kopra, jonka isoisä Antti muutti Suomesta Yhdysvaltoihin viime vuosisadan alussa.

Lue viikonvaihteen Ilta-Sanomista Tim Kopran tie astronautiksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Venäjän juoni selvisi

  2. 2

    Brittimedia: Tuhannet turvapaikanhakijat pettyneet Suomeen: ”Olot eivät vastaa odotuksia”

  3. 3

    Ruotsissa tyrmistyttiin Prisman mainoksesta: ”Kateellisilla suomalaisilla ei ole kuningasperhettä”

  4. 4

    Tänne Loton kaikkien aikojen suurin yhden henkilön voittama jättipotti meni! Pelattiin kukkakaupassa

  5. 5

    Katsojilta tyly täyslaidallinen Saturday Night Livelle – ”Tästä on nauru kaukana”

  6. 6

    Syyrian sodan järkyttävä uusi vaihe – ”Näemme aivan uudentyyppisiä vammoja”

  7. 7

    Arja, 74, laihtui 29 kg – temppu onnistui yksinkertaisella muutoksella

  8. 8

    Valpon vartijat repivät Airolta kenraalin leijonat

  9. 9

    Kanada sekosi nuoren tähden taidonnäytteestä — onko tässä kiekkokauden upein maali?

  10. 10

    22 vuoden liitto ohi – Ristomatti Ratia kertoo eron syistä: ”Kun kerroin Anulle asiasta, hän oli hetken hiljaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    22 vuoden liitto ohi – Ristomatti Ratia kertoo eron syistä: ”Kun kerroin Anulle asiasta, hän oli hetken hiljaa”

  2. 2

    Sankka lumisade nousee Suomen ylle – täällä pyryttää jopa 15 senttiä

  3. 3

    Huumehelvetin läpikäyneellä Marko Jantusella vielä kymmeniätuhansia velkaa: ”Jos ei maksa, murhataan”

  4. 4

    Katsojilta tyly täyslaidallinen Saturday Night Livelle – ”Tästä on nauru kaukana”

  5. 5

    Tänne Loton kaikkien aikojen suurin yhden henkilön voittama jättipotti meni! Pelattiin kukkakaupassa

  6. 6

    Gillian Anderson pahastui lehden julkaisemasta kuvasta – ”Tältä minä todellisuudessa näytän”

  7. 7

    Jaajo Linnonmaa: Minusta piti tulla perheyrityksen jatkaja

  8. 8

    Ristomatti Ratia ja Anu Saagim-Ratia eroavat!

  9. 9

    Kuvatehtävä, joka on lapsille helppo ja aikuisille vaikea – kumpaan suuntaan bussi ajaa?

  10. 10

    Huippuvalokuvaaja kuvasi Lotta Hintsan yläosattomissa – malliuran rohkeimmat kuvat?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kehä I miinoitettiin peltipoliiseilla – autoilijat järjestivät vastayllätyksen

  2. 2

    Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

  3. 3

    Kuvatehtävä, joka on lapsille helppo ja aikuisille vaikea – kumpaan suuntaan bussi ajaa?

  4. 4

    Järisyttävä tuuri: Uskomattoman kaunis nigerialainen leivänmyyjä näkyi vahingossa maailmantähden valokuvassa – luo nyt uraa mallina

  5. 5

    Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

  6. 6

    Hyvinkäällä vakavasti loukkaantunut juniorijalkapalloilija kuoli sairaalassa

  7. 7

    Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

  8. 8

    ”Voi hyvä Jumala!” – uusi video näyttää, millaisella voimalla myrsky iski maailman toiseksi suurimpaan loistoristeilijään

  9. 9

    Marja Hintikka avautuu rajusti kateudestaan joitain perheitä kohtaan: ”Olette erittäin etuoikeutetussa asemassa”

  10. 10

    Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Venäjän juoni selvisi

  2. 2

    Brittimedia: Tuhannet turvapaikanhakijat pettyneet Suomeen: ”Olot eivät vastaa odotuksia”

  3. 3

    Ruotsissa tyrmistyttiin Prisman mainoksesta: ”Kateellisilla suomalaisilla ei ole kuningasperhettä”

  4. 4

    Tänne Loton kaikkien aikojen suurin yhden henkilön voittama jättipotti meni! Pelattiin kukkakaupassa

  5. 5

    Katsojilta tyly täyslaidallinen Saturday Night Livelle – ”Tästä on nauru kaukana”

  6. Näytä lisää