Monissa ammateissa työtä tehdään henkirievun kustannuksella.
Maailman vaarallisimmissa ammateissa lounasta ei edes ehdi ajatella.
Tässä Buzzfeed-sivuston kokoama lista kymmenestä maailman vaarallisimmasta ammatista:
Syvänmeren tonnikalan kalastus
Tonnikalan pyytäminen maailman hyisimmistä valtameristä on yksi maailman hengenvaarallisimmista ammateista. Monesti suurien kalojen kalastaminen on ainoa elinkeino ja kovassa kilpailutilanteessa vesille on lähdettävä, olivat olosuhteet sitten mitkä hyvänsä.
Rannikkovartija ja pintapelastaja
Avunpyynnöt vaarallisiin tilanteisiin ovat rannikkovartijoiden ja pintapelastajien arkipäivää. Pelastajat panevat vaarallisissa olosuhteissa oman henkensä peliin pelastaakseen muita.
Öljynporaaja
Öljyn ja kaasun poraaminen merellä on yksi vaarallisimmista ja rankimmista ammateista. Työtä eristettynä muusta maailmasta ja 12-tuntisia päiviä tulenarkojen materiaalien äärellä satojen kilometrien päässä rannikolta. Kuulostaako houkuttelevalta?
Miinanraivaaja
500 miinanraivaajaa menehtyi työssään 1996 - 2002. Miinanraivaus on kuitenkin tärkeä osa konfliktinjälkeistä yhteiskunnan rakennusta maissa, joissa miinoja on kätketty sodan aikana maahan.
Helikopterin linjamies
Kuinka monta linjamiestä tunnet? Hyvin pitkälle erikoistuneet linjamiehet hyppäävät sähkötolppien nokkiin, kun myrskyt ovat sekoittaneet sähkölinjat tai jokin muu estää normaalin sähkönjakelun. Korkeajännitetöistä suuri osa tehdään ihmiskäsin, mikä tekee työstä erittäin riskialtista.
Pilvenpiirtäjän ikkunanpesijä
Ikkunoiden puhtaaksi hinkkaaminen vaikuttaa helpolta ja yksinkertaiselta työltä, mutta koko työ muuttuu aivan eri tavalla jännittäväksi, kun sitä yrittää tehdä satojen metrien korkeudessa suurkaupungin pilvenpiirtäjissä, kun tuuli heiluttaa. Ei sovi heikkohermoisille.
Palomies
Palaviin rakennuksiin juokseminen loukkuun jääneiden ihmisten pelastamiseksi on jaloa työtä - mutta myös hyvin vaarallista. Palomiesten on oltava tehtäväänsä pitkälle koulutettuja, mutta raivoava tulipalo kaasuineen saattaa joskus tuoda eteen kuolettavia yllätyksiä.
Kaivostyöläinen
Keskimäärin 50 - 60 kaivostyöläistä kuolee työnsä ääreen vuosittain. Vaara vaanii maanalaisissa syvissä tunneleiden pimeydessä tappavina kaasuina ja romahtamisvaarana. Tuoreessa muistissa on Chilen kaivosonnettomuus syksyltä 2010, jossa 33 kaivosmiestä jäi 700 metrin syvyyteen loukkuun kahdeksi kuukaudeksi. Vain ihme pelasti heidän henkensä.
Metsuri
Metsurit työskentelevät epätasaisessa maastossa moottorisahojen ja muiden raskaiden työkalujen kanssa. Metsurin on tiedettävä tarkalleen mihin suuntaan suuret puut lähtevät kaatumaan tai lopputulos voi olla katastrofi. Vuonna 2008 maailmalla raportoitiin 116 kuolemantapauksesta 100 000 metsuria kohti.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 08:52
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
7.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 09:12
8.
-
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi 09:04
9.
-
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä! 10:16
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan 07:17
12.
-
Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären 08:01
13.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
14.
-
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan 10:07
15.
-
Mies puukotti simittömästi naapurinsa autoa 09:26
16.
-
Täystuho: Katso ilmakuvaa Oklahomasta 07:41
17.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
18.
-
Kaksoset löytyivät kuolleena - miten käy äidin? 06:47
19.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
3.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
7.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
8.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
11.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
12.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
13.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
14.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
15.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
16.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
17.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
18.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
19.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
13.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären




