24-vuotiaan naisen kotimatka sai erikoisen käänteen, kun kanssamatkustaja päätti paljastaa intiimit alueensa.
Mies nousi raitiovaunuun nuoren naisen jälkeen Bostonissa, Yhdysvalloissa.Tilanne alkoi kärjistyä, kun nainen koki miehen tuijotuksen häiritseväksi, ja päätti vaihtaa vaunua.
T-paidalla itsensä peittänyt mies lähti kuitenkin seuraamaan 24-vuotiasta.
Mies kosketteli itseään matkan ajan, kunnes nainen sai tarpeekseen.
Nainen huusi miehelle kovaan ääneen ja ihmetteli miehen käytöstä.
- Kukaan ei auttanut minua. Miesmatkustajat vain käänsivät päänsä, nainen kertoi Boston Herald -lehdelle.
Silloin nainen kertoo menneensä "Nais-Hulk-tilaan" ja tarttuneensa itsensäpaljastajaan.
"Oikea" Hulk on Marvel-kustantamon luoma uskomattoman väkivahva supersankari.
Voimaa löytyi myös 24-vuotiaasta naisesta, sillä hän piti miehen aloillaan yhdellä kädellä, kunnes poliisit saapuivat paikalle.
- Mies meni hämilleen ja pyyteli anteeksi. Todellisuudessa hän oli pahoillaan vain itsensä puolesta, Nais-Hulk toteaa.
- Toimin, sillä kyllästyin häirintään. Miehen käytös oli viimeinen pisara. Toivon, että kaikki ihmiset ymmärtävät, että heidän kuuluu puuttua tuollaiseen käytökseen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tukholman lähiössä kaaos päällä: Autoja tulessa, poliiseja heitelty kivillä 00:39
1.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
2.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
3.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
4.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
5.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
6.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
7.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
8.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
9.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
10.
-
Helsingin Mätäjoessa myrkkyvuoto – satoja kaloja kuollut 00:22
11.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
12.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
13.
-
Vaalivilppiä viisuissa? 20.5. 22:15
14.
-
KHL-seurassa kaksi suomalaisvahtia ensi kaudella! 20.5. 23:05
15.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
16.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
17.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
18.
-
Kuumailmapallon putoaminen tallentui videolle 20.5. 20:37
19.
-
Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä 20.5. 21:13
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
7.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
8.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 20.5. 8:57
10.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
11.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
12.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 20.5. 7:06
13.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
14.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
15.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
16.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
19.
-
HS: Alepan lattialla kengät – hymynaama jäi saamatta 20.5. 7:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Rintansa näyttänyt aktivisti pidätettiin Tunisiassa
Kreikassa lama ajaa nuoret takaisin äidin helmaan




